Huoltoasema Ballyvaughanissa.

Pidän itseäni yleisesti ottaen positiivisena ihmisenä. Ärsyynnyn lähinnä siitä, jos jotkut ihmiset käyttäytyvät minua kohtaan typerästi tai jos ulkona on äärettömän karsea sää. Ärsyyntymistä lisää se, jos minulla on nälkä. Muuten yritän muistaa asioiden positiiviset puolet ja olla valittamatta.

Jostain syystä ystävänpäivä Irlannissa oli minulle päivä, jolloin aloin selittää, mitä kaikkea vihaan. Ystävänpäivä on turha, vaaleanpunaisten härpäkkeiden päivä. Se on siis sinänsä ihan hyvä päivä huutaa ilmoille asioita, joita vihaa. Viime vuonna kirjoitin Ystävänpäivän toisesta puolesta.

Mutta mitä minä sitten oikein vihaan?

1. Joulupukkia. ”Mä vihaan joulupukkia!” ”Mitä? Ihan sama, ku sanoisit, ettet usko keijuihin.” ”Mä uskon keijuihin, mutta mä vihaan joulupukkia.” Tämä on totuus: en voi sietää joulupukkia. En pidä siitä, että lapsille uskotellaan lahjojen tulevan joltain satuolennolta. Haluan, että lapset saavat tietää, keneltä ja miksi ne lahjat tulevat. Minulle todettiin, että eikö ole hyvä, että lapsilla on mahdollisuus uskoa elämässä taikuuteen. Ei heille heti tarvitse kertoa, että elämä on perseestä. No, ei elämä ole. Joulupukki on.

2. Kirkasvalolamppua. Kyllä. Kirkasvalolamppu on mielestäni äärimmäisen ärsyttävä. En minä halua, että puoli tuntia ennen herätystä alkaa joku valo kirkastua huoneessa ja herättää minut vähintään 20 minuuttia ennen kuin kello alkaa soida. Tämän lisäksi on todella ikävää mennä kirkasvalolampun valaisemasta asunnosta pihalle ja todeta, että siellä on säkkipimeää. Kirkasvalolamppu on ärsyttävämpi kuin joulupukki. Kirkasvalolamppu pilaa mahdollisuuteni yhteen rakkaimmista asioistani: uneen.

3. Ranskalaisia. No tästähän olen kirjoittanut jo aiemmin. Minulla oli italiassa asuessani kämppiksenä ranskalainen tyttö, joka oli kevyesti kamalin koskaan tapaamani ihminen. Hän valitti ihan kaikesta. Hänen mielestään englantiani ei voinut ymmärtää, enkä tehnyt mitään oikein. Kerran hän herätti minut keskellä yötä, kun olin kuorsannut. Aika vaikea sitä on nukkuessa kontrolloida, ellei lakkaa hengittämästä. On toki väärin tuomita koko kansa yhden esimerkin perusteella, mutta olen törmännyt myös muihin ikäviin ja ylimielisiin ranskalaisiin. Onneksi sentään olen tavannut tänä vuonna jo kaksi mukavaa ranskalaista miestä. Toisen tapasin tänä kyseisenä ystävänpäivänä Irlannissa. Hän oli tyypilliseen ranskalaiseen tapaan todella tyylikäs ja poltti tupakkaa jatkuvasti. Tyypillisestä ranskalaisesta ulkomuodosta huolimatta, hän oli todella mukava. Ehkä tällä asialla on toivoa vielä päästä pois viha-listaltani.

4. Hyvästejä. Vihaan hyvästien jättämistä lähinnä siksi, että en tiedä, miten niissä pitäisi käyttäytyä. Aina se on sellaista ”heippa heippa, halihali, nähdään jossain”, vaikka ei ole ollenkaan tietoa, nähdäänkö enää ikinä. Olisihan se tietysti tylyä esimerkiksi toivottaa hyvää loppuelämää – ja eihän sitä tiedä, vaikka vielä näkisimmekin.

5. Shoppailua, mutta tämä on jo vanha juttu. Neiti A totesi jossain vaiheessa matkaa, että en vaikuta aina kovin energiselta. Sanon kuulemma aika usein, että en jaksa mennä esimerkiksi kauppaan tai Alkoon. Totesin siihen: ”No, mutta se johtuu vain siitä, että mä vihaan kaupassa käymistä, ja Alko on kaukana.” Minä lasken mitkä tahansa ostokset shoppailuksi: myös ruokaostokset ja Alkon viinit. Vihaan.

+1. Tokkuraa ilman aamukahvia. Kun on viettänyt raittiin illan siinä toivossa, että seuraavana päivänä ei tarvitse olla krapulassa, on kohtuutonta joutua olemaan ihan tokkurassa ennen aamukahvia. Nyt siis lähden keittämään sitä kahvia.

Teemabiisi: