Jos maanantaiaamuna miettii, miksi ihmeessä selässä on mustelma, on viikonlopun täytynyt olla onnistunut?

Minulla oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu. Ne ovat aina yhtä rankkoja. Työpäiviin palaaminen tuntuu vapaapäiviin verrattuna kovastikin lomalta.

Viime viikolla minun piti kirjoittaa tänne tarina torstaipäivästäni. Kirjoitan sen nyt, koska viime viikolla en ehtinyt.

Torstaina menin aamulla töihin. Töistä kävelin S-osikselle. Mietin, josko saisin sieltä lounasseuraa yliopistolle. Sattui paremmin, sillä siellä oli eräs herra tekemässä burritoja. Sain osallistua burritojen syömiseen. Se ratkaisi ongelmani.

Burritojen jälkeen menin italian tunnille, jossa totesin, että minulla on aivan järjetön väsy. Palasin takaisin S-osikselle, ja päädyin pohjalaisen osakunnan toimiston sohvalle nukkumaan. Kun toimistolla alkoi kokous, siirryin ystäväni luokse lukemaan tenttiin.

Illalla palasin jälleen S-osikselle katsomaan stand up -komiikkaa. 8 euroa maksoi viiden koomikon esitys. Esitykset olivat vaihtelevan tasoisia, mutta hauskoja yhtä kaikki.

Se, mikä ei ole hauskaa, on se, että S-osista ei ole enää ensi vuonna. Joka tilaisuudessa siitä muistutetaan, ja minua on alkanut pikkuhiljaa ahdistaa. Mistä opiskelijat tulevaisuudessa löytävät lounasta tai lounasseuraa? Mihin opiskelijat voivat tulevaisuudessa mennä nukkumaan päiväunia? Missä opiskelijat viettävät iltansa? Missä järjestetään opiskelijoiden budjettiin sopivia tapahtumia?

Turha vastata tähän, että opiskelijoiden on tarkoitus opiskella. Opiskelijoiden – kuten kaikkien muidenkin – on tarkoitus luoda sosiaalinen verkosto. Nyt, kun minun tärkein verkkoni aiotaan purkaa, haluaisin vain itkeä. Luultavasti odotan kuitenkin vappuun.

Siitä tulee elämäni surullisin vappu.