Pikapäivitys punapäältä
Taannoin kaipasin punaisia hiuksiani ja maailmaa. Punaiset hiukset sain takaisin tänään. Maailmalle olen päättänyt lähteä lokakuussa.
Sitä ennen opettelen kehonhallintaa salsakurssilla ja argentiinalaisen tangon kurssilla. Siinä voin samalla opetella näkemään maailmaa ihan eri tavalla kuin olen tottunut.
Tämäkin vuosi tulee olemaan oppimista. Oletettavasti eniten uusista kulttuureista oppimista, mutta luultavasti myös jostain hyvin yllättävistä asioista oppimista.
Lisää matkustamisesta, kulttuureista, elämästä ja tanssista, kunhan olen ehtinyt jossain välissä nukkua kunnolliset yöunet.
Hyvää yötä maailma, olet rakas ja ihana!