Sunnuntai!
Sunnuntaihin päättyvät nämä äärimmäisen jännittävät viikonpäiviä käsittelevät kirjoitukseni!
Useana sunnuntaina Italiassa asuessani näin Arisan musiikkivideon. Näin saman videon useana muunakin päivänä.
Arisan videossahan on sellainen tunnelma, joka on jokaisessa kodissa näin aurinkoisena sunnuntaipäivänä?
No ei taatusti! Ei ainakaan Suomessa, jossa suurin osa ihmisistä makaa krapulassa kotona ja miettii lähimmän kotiinkuljettavan pizzerian numeroa.
Minä olin viime yön töissä, joten olotilani lasketaan melkein krapulaksi. Pää tuntuu painavalta, eivätkä ajatukset kulje.
Piristymiseen kokeilen ensin kahvia, sitten ystäviä.
Kissa on hellyydenkipeä ja purisee. Yritän kertoa sille, ettei noin suoralla käytöksellä voi poikakissoja hurmata, mutta mistäs minä siitä mitään tiedän. Hienovaraisuutta ei opita ainakaan kissojen maailmasta.
Sununtai on lempipäiväni. Synnyin sunnuntaina. Olavi Uusivirta teki laulun Sunnuntailapsesta. Se ei ole iloinen laulu.
Miksi kaikki sunnuntailaulut ovat surullisia? Selasin Youtubea läpi, kunnes muistin, että tässähän biisissä lauletaan sunnuntaista:
Tästä biisistä tulee niin hyvälle tuulelle, että voisi melkein lähteä SuFoon tai ruotsinlaivalle! ;)