Takaisin kalenterimerkintöihin

Kalenterini täyttyy yleensä nopeasti. Jokainen vapaapäivä tai tai ilta on täynnä merkintöjä. Tänäänkin minulla on illaksi sovittuna kolme tapaamista! Olen myös ollut aktiivinen ja luotettava järjestötoimija monta vuotta. Järjestötoiminta ja harrastukset ovat olleet hyvin tärkeä osa elämääni.

Jossain vaiheessa keväällä alkoivat kalenterimerkinnät ahdistaa. Tanssitunnin ajankohdan lukeminen kalenterista ahdisti enemmän kuin ilahdutti. Tietoisuus siitä, että olisi pitänyt olla huomattavasti parempi tiedottaja ahdisti sekin. Kokouksissa käyminen alkoi tuntua pakkopullalta, eikä niinkään piristävältä hetkeltä arjen keskellä.

Pyristelin irti luottamustoimista ja tanssitreenit sekä kaikki muutkin treenit jäivät aika vähälle. Olen katsellut HeiaHeiasta, miten treenimääräni laski radikaalisti helmikuun jälkeen. Olen miettinyt, että pitäisi saada treenirutiini takaisin. En vain ole tehnyt asialle mitään. Pakolliset kalenterimerkinnät ovat pelottaneet.

Eilen sain elämääni improvisaatioryhmän. Ryhmä tuli pyytämättä ja juuri sinä hetkenä, kun sitä olin kaivannut. Kirjoitin iloisesti kalenteriini joka maanantain kohdalle: ”impro.” Tanssiseurani nykyinen tiedottaja muistutti minua esiintymisryhmästämme. Kirjoitin iloisesti kalenteriini joka torstain kohdalle: ”esiintymisryhmä.” Ei ahdistanut. Tuntui hyvältä.

Tänään pakotin itseni aamulenkille. Mietin jälleen kerran, pitäisikö asettaa treenaamiselle jotain tavoitteita. Ehkä se sitten alkaisi kääntyä siihen suuntaan, että viitenä päivänä treenaan ja kahtena lepään. Tähän asti se on mennyt toisinpäin. Aloitan kevyesti. Asetan tavoitteeksi sen, että treenaan vähintään kolme kertaa viikossa. Neljä kertaa olisi kiitettävä suoritus.

Näillä ajatuksilla kohti heinäkuuta.

Ai mikä toi kuva on? No keikkasetti joltain Olavi Uusivirran lämppäriltä viime toukokuulta! Merkintöjä nekin.