”Teepä mulle hevonen!”

sanoi 3-vuotias kummityttöni ja katsoi legoja vaativasti.

Ei siinä auttanut alkaa selittää, että enhän minä oikein mitään hevosta osaa rakentaa. Piti vain tarttua legoihin ja antaa luovuuden viedä mukanaan.

Mietin siinä hevosta tehdessäni, miksi suhtautuminen vaatimukseen kuin vaatimukseen on helposti negatiivinen. Sitä ajattelee, että ei osaa oikein tätä eikä tätä eikä oikein tuotakaan.

Miksei voi vain ajatella, että minä yritän. Partiossa opin, että aina pitää yrittää parhaansa ja se riittää.

Myöhemmin näin elokuvan The Rock, jossa Sean Conneryn roolihahmo totesi: ”Losers always whine about their best. Winners go home and fuck the prom queen!”

Miten voi koskaan olla voittaja, jos ei aluksi edes yritä?

Minä tein sen legohevosen.

Kummityttöni totesi: ”Näyttää kyllä enemmän kamelilta.”

Ainakin minä yritin.