Uusi harrastus: lenkkeily… tai naapurustostalkkaus

Tanssikurssit loppuivat huhtikuun lopussa. Sen jälkeen iski kauhea ahdistus: ”Eiiih, nyt on pakko keksiä jotain liikuntaa, ettei musta tule läski ja ruma kesän aikana.”

Päätin siis aloittaa lenkkeilyn. Oudointa tässä on se, että olen jostain syystä alkanut käymään juoksulenkeillä. Tähän on syynä ympäristö (eli kaverit), joka juoksee. Eihän sitä itse kehtaa vaan käydä kävelemässä, kun muut juoksevat. Lähtökuntoni ja tekniikkani juoksuun on aika surkea, mutta pienin askelin eteenpäin. Tärkeintä on se, että lyhyenkin lenkin jälkeen olo tuntuu hyvältä.

Yksi lenkkeilyn parhaista puolista on se, että pääsee tutkimaan naapurustoa. En ole koskaan ennen asunut tai liikkunut täälläpäin Turkua, joten lenkkeily on hyvä tapa käydä eri suunnissa katsomassa, mitä täällä on.

Nyt jo olen löytänyt mm. tämmöstä:

Pöö?

Natsaa, natsaa!

Kallion päältä löytyi graffitein somistettuja rakennelmia. Ehdotin heti, että tänne täytyy joskus päästä grillaamaan. Kämppikseni oli sitä mieltä, että kyseessä on joku teinien ryyppäyspaikka. No hyvinhän me sinne sovitaan?

Valkovuokkoja graffitien läheisyydessä.

Ihmisen ja luonnon kaunis tasapaino?

Löysin paratiisin!

Vajaan 3 km:n päässä on ihanat kalliot, joilta voi katsella merelle. Pysähdyin pitämään taukoa, makaamaan kalliolle ja kuuntelemaan musiikkia. Olin äärettömän onnellinen tämän paikan löytämisestä. Minähän voin mennä tuonne vaikka joskus lukemaan kirjaa – niin ja ehdottomasti piknikille. Ihanaa. En tosin tiedä, miten paljon paikan idyllisyyttä haittaa se, että melko lähellä on uimarantoja. Sen näkee sitten kesällä. Onhan sekin nyt mahtavaa, että 2 km:n päässä on uimaranta. Voi kesällä juosta kotoa suoraan veteen.

Tämä uusi harrastus on hyvä.