Vähemmän tavaraa, osa 2: Spotify Premium

Olen vastustanut Spotifya aika pitkään. Olen selittänyt, miten haluan tuntea cd-levyt fyysisesti käsissäni, nuuhkia niiden kansilehtiä ja tihrustaa kansilehdissä olevasta liian pienestä tekstistä, mitä lauluissa lauletaan. Eihän se digitaalinen versio levystä ole mistään kotoisin. Ei sitä voi koskea.

Totuus on kuitenkin se, että olen muuttanut melkein 10 vuotta sitten Teuvalta pois, enkä ole vieläkään voinut tuoda yhteenkään asuntooni kaikkia niitä cd-levyjä, joita omistan. Eikä niitä edes ole hirvittävän paljon. Tällä hetkellä kaikki Turussa olevat cd-levyni eivät mahdu cd-telineisiini. Pitäisi ostaa ainakin yksi teline lisää.

Olen myös huomannut, että pääasiallinen musiikkilaitteeni on tällä hetkellä puhelin. Sen lisäksi kuuntelen musiikkia tietokoneelta ja varsin harvoin enää stereoista. En pidä siis enää kovin järkevänä sitä periaatetta, että hankin lisää cd-levyjä. Niiden aika voi olla silloin, jos joskus omistan ison olohuoneen, hienot musiikintoistolaitteet ja monta cd-telinettä. Siinä vaiheessa cd-levyjen valmistus on tosin saatettu jo lopettaa.

Tärkein syy sille, että päätin kokeilla Spotify Premiumia on se, että minusta tuntuu, etten enää löydä uutta musiikkia mistään. Latasinkin erään levy-yhtiön listan uusimmista julkaistuista biiseistä ja aloin kuunnella sitä. Yllätyksekseni tunnistin kappaleista monta. Ilmeisesti radiota ei tarvitse kuunnella tunnistaakseen hittimusiikin. Tarvitsee vain välillä käydä yökerhoissa. Tätä ei nyt kuitenkaan pidä ymmärtää siten, että haluan olla perillä musiikkimaailman kuumimmista hiteistä. Ennemminkin haluan mahdollisuuden kuunnella uusilta (tai vanhoilta) artisteilta kokonaisia levyjä. Esimerkiksi Elias Hämäläisen Rakkaudesta ja pelosta -levyyn olen täysin rakastunut.

Spotify tarjosi minulle ilmaiseksi yhden kuukauden. Sen jälkeen olen luultavasti koukussa. Kyllähän tätä voi ajatella myös siten, että yhden cd-levyn hinnalla saan 4 kk:ta kuunnella rajattoman määrän eri cd-levyjä. Ei mikään huono diili.