Kodin rakennusta ja haavojen parannusta.

Neljä vuotta sitten matkasin ensimmäistä kertaa yksin Turkuun. Rakkaus oli se syy, jonka vuoksi kannatti matkustaa 150 kilometriä useammin, kuin kerran kuussa. Tuota ihanaa aikaa välillämme; ex mieheni kanssa kaikkineen, olen paljonkin muistellut viime viikkoina ja lähipäivinä etenkin. Lomalla on ollut toisinaan liiaksia aikaa muistella menneitä. Elän muistoissa vahvasti, vaikka pitäisi kulkea eteenpäin. Ympäristö, johon olen uuden kotini rakentanut, ei vain anna siihen mahdollisuutta niin pian kuin toivoisi, koska niin moni muistuttaa menneistä tavalla tai toisella. Vaikka olenkin määrätietoinen ja elämässäni eteenpäin tähtäävä ihminen, käyn usein ajatusleikkiä menneiden kanssa. Se on typerää ja järjetöntä miettiä menneitä, mutta kukapa sitä ajtuksilleen minkään mahtaa. Uuden kotini vieressä on nykyään tyhjillään oleva kiinteistö, jossa oli vielä seurustelumme alkuaikoina pieni kauppa. Joka päivä tuo kiinteistö tuo mieleeni mukavan muiston siitä, kun syksyisenä viikonloppuna alkoi myöhään illalla tehdä mieli limua ja yhdessä valtavan rakastuneina sitä lähdimme kävellen hakemaan kyseisestä lähikaupasta. Se on muisto, joka tuntuu palaneen verkkokalvoilleni lyhyenä videona. Tämän kiinteistön takana sijaitsee kerrostaloja, joiden ohi kuljin tullessani ex mieheni luo viikonloppuisin ja toki monesti vielä yhdessä olessammekin. Olin kiinnittänyt huomiota kyseisiin kerrostaloihin useasti, monenlaisia ajatuksia käyden ja varmasti myös niistä keskustellen yhdessä ex mieheni kanssa. Nyt olen kesän aikana käynyt arvuuttelua, että kukapa olisi tuolloin ajatellut, minun kodin vielä joskus olevan siellä. Harmi, mutta tähän on sopeuduttava. Olen rakentanut kotini sinne, sieltä koetan jatkaa elämääni eteenpäin ja saada haavat paranemaan vielä. Ympärilläni on herännyt kysymyksiä ja mielipiteitä siitä, mikä sai minut jäämään Turkuun tai onko tilanteessani järkevää jäädä niin lähelle ex miestäni asumaan, kun kaikki kuitenkin muistuttaa hänestä, yhteisestä elämästämme tai siitä mihin tähtäsimme. Hyviä kysymyksiä, joihin minulla on vastaus kaikkeen, vaikken olekkaan tilivelvollinen asioistani kenellekkään. Käytännön syihin perustuu kuitenkin kaikki vastaukseni näihin kysymyksiin, jos niihin lyhyesti jotakin haluan kommentoida. Koen elämäni olevan nyt täällä, jonka vuoksi en palannnut takaisin kotiseudulleni; siihen ei olisi voimani riittäneet vielä.

Koti, Onni ja kodin onni.

Kärsimätön luonteeni on näkynyt hyvin kodin uudelleen rakennuksessanikin. Kalusteille on pitänyt löytää paikkansa mahdollisimman pian ja muuttolaatikot tyhjenivät heti. Siitäkin huolimatta, että muutostani on jo yli kaksi kuukautta, on asioita, jotka ovat vielä kesken. Koetan sitä sietää olosuhteiden pakosta ja pientä kärsivällisyyttä harjoitellen. Olen kuitenkin onnistunut tekemään kodistani itselleni viihtyisän ja mieluisan. Kotini sijaitsee asuinalueella, joka jakaa mielipiteitä, eikä ole maineeltaan niitä arvostetuimpia. Näistä mielipiteistä piittaamatta halusin tänne jäädä,toistaiseksi olen täällä viihtynyt ja tänne olen rakentanut itselleni kodin suurella sydämellä. Kerrostalon seitsemännessä kerroksessa on tilava kaksio, joka on sisustettu maalaisromanttiseen tyyliin, minun näköisekseni. Kesän aikana on ollut aikaa nähdä paljon ystäviä ja toivottaa heidät tervetulleeksi kotiini. Pidän valtavasti uudesta kodistani visuaalisesti, vaikka mieli onkin toisinaan allapäin. Ihmissuhteeni elämäni aikana ovat olleet rikkonaisia, epäluotettavia tai monella tapaa haastavia eri tavoin, jotka ovat jättäneet väistämättä syviä arpia ja vaikuttaneet siihen kuinka varauksella aikuisena suhtaudun ihmisiin tai heidän mielipiteisiinsä. Tämän kanssa teen myös töitä terapiassani ja opettelen jättämään asioita omaan arvoonsa. Kun viimeaikoina olen saannut kehuja kodistani ja saanut valtavasti positiivista palautetta sen kauneudesta, on näihinkin reaktioihin vaikea suhtautua varauksetta. Mitäpä väliä tuolla loppuviimein on; minun kotinihan se on , mutta haluan niihin palautteisiin luottaa ja niistä nauttia tämän kaiken keskellä.

Tutustuessani ex mieheeni, olin ”psyykkisesti allerginen” kaikille eläimille. Tuolloin Tinderissä vasemmalle, eli ei kiinnostaviin tapauksiin pyyhkiytyi jokainen mies, jolla oli kuvissaan jokin lemmikki. En olisi milläänmuotoa voinut kuvitella jakavani elämääni ihmisen kanssa, jonka arkea olivat lemmikit. Näin kuitenkin kävi, vaikka alkuun mietinkin, kuinka tulisin sietämään sitä kaikkea. Hän oli mies, joka piti valtavasti eläimistä ja tiesi niistä paljon. Tuolloin hänellä; myöhemmin meillä oli kani sekä koira, joista tuli minulle äärettömän tärkeitä, vietinhän heidän kanssaan arjen pitkälti toisen ollessa pois. Eromme aikoihin tuli kanin aika siirtyä vehreämmille niityille ikänsä puolesta ja nyt hän on vain kaunis muisto. Koirasta puolestaan tuli eromme jälkeen muisto itselleni syistä, joita on vaikea sanoittaa. Siitäkin huolimatta, että koira on minulle erittäin tärkeä, kaipaan häntä päivittäin ja vaikka olisinkin hänet halunnut säilyttää elämässäni, ei se sopinut eromme jälkeen siihen pahaan oloon, jota kävin lävitse. Olimme sopineet, että näen ja hoidan koiraa edelleen satunnaisesti erostamme huolimatta, mutten pystynyt siihen, koska en halunnut olla vain miehen koiranhoitaja. Omat tunteeni olivat ja ovat sitä vahvemmat. Kesän mittaan en olekkaan koiraa nähnyt, mutta sitäkin enemmän kaivannut. Koska ikävöin koiraa niin paljon, suostuin huolehtia hänestä seuraavat kaksi viikkoa ja vain kestämään sen, että todella olen toiselle se koiranhoitaja ja ex avopuoliso, johon voi näissä tilanteissa toisinaan turvautua. Vaikka lomani alkaa olla lopuillaan ja arkeen paluu lähellä, odotan silti kovin siihen paluuta kaikkineen ja eniten sitä jälleennäkemistä sekä vapaa-aikaa tämän  koiran kanssa.

Olen todella selättänyt psyykkisen allergiani eläinten suhteen, sillä muuttoani suunnitellessani olin muuttamassa yksin. Pian muuttoni jälkeen, meitä olikin kaksi ja nyt jaan kotini pupuni; Onnin kanssa. Onni on leijonanharjaskani, joka sai nimensä elämäntilanteeseeni sopien. Olin miettinyt nimiä Onni tai Toivo, mutta halusin säästää käyttämättä jätetyn nimen vielä tulevaisuuteen. Nimivaihtoehdon jonka halusin säästää, on Hänelle, joka toivottavasti vielä joskus tekee minusta äidin ollessaan poika. Onni on täyttänyt nimensä kaikin tavoin ja tuo iloa koko pienellä olemuksellaan. Hän näyttää vanhalta viisaalta tietäjältä, kuten eräs rakas ystäväni kuvaili. Hän on pehmeä, suloinen, itsepäinen, aktiivinen, jääräpäinen ja toisinaan erittäinkin kärsivällisyyttäni koetteleva elämäni valopilkku, jonka harrastuksiin kuuluu puutyöt häkissään ja herkkupallonpelaaminen. Onni nauttii vapaudesta ja saakin sitä aina kotona ollessani, mutta osaa osoittaa mieltään myös voimakkaasti häkkiin joutuessaan. Mielenosoitus ilmenee tassuja äänekkäästi paukutellen tai pakoreittejä suunnitellen ja oviluukkua repien. Hän osaa siis olla myös huvittava ja dramaattinen. Lomani aikana hän on saanut paljon vapautta kotona ollessani, mutta toki lomaani on kuulunut muutamien päivien poissaoloa, jolloin hän on luonnollisesti ollut häkissään. Näiden jälkeen meillä on ollut valtavia erimielisyyksiä siitä, mitä se vapaus tarkoittaa ja kuinka käyttäydytään. Mielenosoituksena, mielellään kiivetään luvattomasti sohvalle ja pissitään sinne, käyttäydytään siivottomasti häkissä ja sotketaan puhtaat pyykit, siitäkin huolimatta että Onni on muutoin lähes täysin sisäsiisti ja kiltti. Liikkeissään hän on nopea ja tuosta syystä hän saikin lempinimekseen ”Raketti”. Nopeista liikkeistään huolimatta Onni viihtyy lähinnä olohuoneessa ja keittiössä lepäillen tai ilmaloikkiaan esitellen. Makuuhuoneeseen pääsykielto asettui voimaan, kun yölampun- ja laturinjohdosta löytyi joitakin askartelun merkkejä. Lopulta sain myös aikaiseksi suojata olohuoneen pari sähköjohtoa, joita olin muilla keinoin suojannut tähän mennessä. Niin kiltti hän on, että suuremmilta tuhoilta ja vahingoilta on vältytty vielä. Vaikka toisinaan tuntuukin, etten hänen kanssaan pärjää tai osaa hänestä huolehtia riittävän hyvin, on hän koko nimensä veroinen; Onni ”Raketti” Aurinkoinen. Itku pääsee välillä, kun hän kärsivällisyyttäni koettelee, ikävä iskee erossa ollessamme ja olohuone on nähnyt monenlaisia virityksiä, mutta päivääkään en vaihtaisi Onnin kanssa.

Maanantaina palaillaan arkeen, totutellaan taas siihen ja mietiskellään uusia aiheita blogiin. Facebookista löydät profiilini MietteliäsKettu Blogi, jonka voi käydä lisäämässä kaverikseen sekä Instagramista mietteliaskettu, jota toivon seurattavan. Lisäilen näihin myöhemmin vielä enemmän kuvia kodistani ja Onnista, sekä arjen päivityksiä.

-Tiina-