On luovuttava vanhasta, jotta voi tehdä tilaa uudelle.

Mielessäni on ollut kaksi aihetta, joista olen halunnut kirjoittaa lähiaikoina. Lapsettomuus ja alkoholi. Ajattelin niistä toisen olevan päivitykseni nyt, mutta päätin siirtää niistä kirjoittamista. Luonnollisesti ne herättävät itsessäni paljon negatiivisia ja surullisia tunteita. Mieleni on kuitenkin avoin, keveä ja iloinen juuri nyt, jonka haluan mieluummin jakaa näiden sijaan. Ei ole erityistä tai yksittäistä syytä, joka saa minut tuntemaan näin, mutta totta taitaa olla sanonta: ”On luovuttava vanhasta, jotta voi tehdä tilaa uudelle.”. Olen tehnyt raskaita, hyviä ja huonoja päätöksiä, joilla on seurauksensa. En kadu yhtäkään päätöstäni. Nyt vain opettelen elämään niiden kanssa, kuten kuuluukin tehdä. Vaikka edellisellä viikolla olin surun murtama hakiessani viimeisiä tavaroitani, koin sen myös tuovan helpotusta. Vihdoin kaikki on loppu ja voin aloittaa alusta tekemällä itse itseni onnelliseksi. En tarvitse itseni onnelliseksi tekemiseen toista osapuolta, vaan asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Keskustelimme viime viikolla terapiassani paljonkin blogini sisällöstä ja siitä mitä olen kirjoittanut tai kokenut. Itkin menneitä, nauroimme yhdessä sille kuinka olen uskaltanut tehdä rohkeita sekä hassuja juttuja ja sain taas isot rohkaisut sille, että olen riittävä ja täydellinen juuri tällaisena. Rinnallani seisoo lopulta kuitenkin ne, jotka hyväksyvät minut tällaisena kuin olen. Olen viimein hyväksynyt sen, ettei menneitä voi muuttaa, opettelen elämään tässä hetkessä ja nauttimaan siitä, eikä huomista kannata turhaan murehtia.

Tavoitteena oma hyvinvointi.

Tein viime viikolla raskaan päätöksen luopua siteestäni exäni koiraan lopullisesti. Niin ihana ja tärkeä kun koira itselleni onkaan, en kestä jälkipyykkiä, joka jokaisen hoitokerran jälkeen seuraa itseäni. En yksinkertaisesti vain kestä, joten on pakko luopua itselle haitallisista asioista jälleen! Uskon, että hänkin pärjää ilman minua ja toiselta löytyy ihminen sen tehtävän täyttöön kyllä. En jaksa energiaani siihen enää tuhlata. Siihenkin olen liian väsynyt! Tämä tekee minusta toisten silmissä julman, epäkypsän ja itsekkään ihmisen. Olkoon jokaisella siihen mielipiteeseensä jälleen oikeutensa, mutta muistutan myös uudelleen siitä, kuinka näissä tarinoissa on kaksi tarinaa ja kaksi kertojaa.Tämä on vain oma kokemukseni, ja tunnen niiden hoitopäivien tai -viikkojen aiheuttavan liian paljon tuskaa itselleni. Koira on ollut ISO osa elämääni Turussa asuessani ja valtavan TÄRKEÄ, mutta on kohdallani kuunneltava myös itseään. Jokaisen hoitokerran yhteydessä käyn niin suuren ja ristiriitaisen tunnevyöryn läpi, jonka lopputulos on aina katkeran suolaiset kyyneleet. Niitäkin olen liian väsynyt vuodattamaan. Olen onnellinen ja iloinen siinä hetkessä, kun hän on luonani, mutta palautus ja yhteydenpito exääni aiheuttaa liikaa pahaa mieltä. Toisen asenne tai suhtautuminen itseeni ja menneisiin on surutonta, huoletonta sekä kylmää, enkä halua kokea sitä kerta toisensa jälkeen uudelleen. Hän on kyennyt luomaan suhteita uusiin ihmisiin piankin eromme jälkeen ja kohdatessamme se tekee niin pahaa, että mieleni tekee oksentaa. En suostu enään kohtaamaan näitä tunteita ja tyytymään koiranhoitajan rooliin, vaikka siinä hyvä vaihtoehto olisinkin. Jos on päässyt elämässään eteenpäin ja haluaa sitä ilman minua jatkaa, on kohdattava seuraukset ja etsittävä parempia vaihtoehtoja tilalleni. En ole korvaamaton ja joku paikkani täyttää heidän elämässään varmasti. Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, ketään mustamaalata tai haukkua, vaan vihdoin keskittyä ajattelemaan omaa hyvinvointiani, eikä se valitettavasti kohdallani onnistu niin kauaa, kun meitä jokin muu kuin rakkaus sitoo toisiimme.

Muistatteko tai tiedättekö..?

Helpotuksen saattelemana ja keskittymällä enemmän itseeni, olen alkanut voimaan paremmin ja arvostamaan itseäni kaikkine hyvine ja huonoine puolineni. En ole vielä täysin ehjä, mutta korjaustyöt ovat jo onnistuneesti aloitettu. Kerroin aiemmin ladanneeni puhelimeeni deittisovelluksen, jonka piankin poistin ymmärtäessäni olleeni liikkeellä väärillä tarkoitusperillä. En tiedä millä tarkoitusperillä olisin nyt liikkeellä, eikä se ole olennaista tai ajankohtaista pohdintaa, mutta tulimme terapissani keskustelleeksi myös tästä aiheesta viikolla. Kun olen opetellut ja oppinut pitämään itsestäni enemmän, olen huomanut sen peilautuvan takaisin. Näen ihmisiä nyt toisin, entiset jyrkät mielipiteeni ovat saaneet toisenlaisen näkökulman, olen armollisempi itselleni ja luotan enemmän itseeni. Kohtaan jokaisen päiväni uusine haasteineen varmemmin ja luottaen siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olen kamppaillut itsetuntoni kanssa enemmän ja vähemmän, mutta päivä kerrallaan vähemmän. Arkisin jaksan nykyään jälleen huoltaa kasvoni ja tiedättekö kuinka itsevarmaksi itseni tunnenkaan kun se päivän aikana huomioidaan sanoin tai katsein. Hassu, pieni ja turhan tärkeä asia, mutta itselleni valtavan suuri ja merkityksellinen tällä itetunnonkohotusretkelläni. Olen rohkaistunut tutustumaan uusiin ihmisiin ja antamaan tilaa tulevaisuudelle.

En ole rakastunut tai ihastunut, mutta jokseenkin ihmeellisellä tavalla kiinnostunut ihmisestä, johon olen tutustunut. Viestittelemme päivittäin, eivätkä aiheet ole kovinkaan syvällisiä. En tiedä hänestä paljoakaan, johtaako tämä mihinkään, tarvitseeko sen johtaa tai mikä hänessä kiinnostaa, mutta ilta toisensa jälkeen viestittelemme yömyöhään saakka. Yöunien vähyydestä huolimatta en kadu aamulla hetkeäkään ja jotenkin päivästä selviää kummasti niukoista yöunista huolimatta. Hän on mielestäni äärettömän ärsyttävä, mutta samalla hyvinkin hauskaa ja helppoa keskusteluseuraa, joka vetää puoleensa juuri nyt. En tiedä mitä juuri nyt haluan, mihin elämä kuljettaa tai mitä tulevaisuudella on minulle vielä antaa, enkä haluakkaan tietää. Olen opetellut ja oppinut myös pitämään tästä hetkestä, kun elän yksin ja vain itseäni varten. Tänään halusin kuitenkin jakaa myös mietteeni: ”Tiedättekö tai muistatteko sen tunteen, kun joku toinen ihminen saa tuntemaan kuin vatsassa olisi perhosia ja saa hyvän mielen siitä, että hän haluaa viestitellä sinulle?”. En tiedä onko tässä ihmisessä sitäkään, mutta kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta kaipaan hänen viestejään.  Olen matkallani kohdannut myös niitä ihmisiä, jotka liian aktiivisesti viestittelevät, haluavat taukoamatta kuulla tekemisesi, kuulumisesi ja yltiöromanttisesti tai kauniisti puhuvat sekä haaveilevat yhteisestä tulevaisuudesta, vaikkei olisi vielä liiemmin tutustuttukaan. Hui! Se saa jopa minut pakenemaan. Tämä uusi tuttavuuteni on kaikkea muuta ja se mielenkiintoa ehkä ylläpitääkin, vaikka olenkin määrätietoinen, mitä tulevaisuudeltani odotan. Olen liikkeellä edelleen varauksella ja varoen, mutta astetta avoimemmin miesten kanssa. Kaikkineen tunne on ihan mahtava ja ihanaa tuntea alkaneensa taas elämään kaikkien vastoinkäymisten jälkeen! Kaiken katkeruuden jälkeen alan olla kiitollinen kokemistani vastoinkäymisistä, joiden avulla opin itsestäni, siitä mitä haluan ja kuinka haluan tulla kohdelluksi.

Siinähän sitä oli jälleen yhtä ja toista liiba laabaa, mutta muutama ajatus viime viikostani.

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Tiina