Tuulen viemää ja tunteiden vuoristorataa.

Edellisestä kerrasta onkin jo tovi aikaa, kun on tullut kirjoiteltua. Nyt on siis hyvä hetki taas päivitellä kuulumisiani tai lähinnä tuntemuksiani tänne. Tähän alkuun haluan kiittää lukijoilta saamamastani palautteesta, joista on tullut valtavan hyvä mieli ja tunne siitä, että haluan jakaa elämääni näin. Tunnustan ja myönnän olevani äärimmäisen huono pitämään yhteyksiä aktiivisesti lähimmäisiini, perheeseeni, ystäviini ja ylipäätään kehenkään. Tunnen siitä usein huonoa omaatuntoa ja halua parantaa tapojani,mutta kerta toisensa jälkeen koen epäonnistuvani siinä. Se etten soittele tai viestittele kenenkään kuulumisia tai puolestani jaa omia kuulumisiani ei tarkoita sitä, etteikö ne kiinnostaisi tai niitä haluaisi jakaa näiden ihmisten kanssa. Päinvastoin! Päivittäin mietin heitä, mutten yksinkertaisesti saa aikaiseksi pitääkseni yhteyttä. Työni puolesta olen aktiivisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa koko päivän, ja lähes koko työvuoroni ajan joku on jollakin tavalla riippuvainen läsnäolostani. Työpäiväni jälkeen koen antaneeni itsestäni kaiken ja halua olla vain rauhassa, olla terveellä tavalla itsekäs ja keskittyä vain omiin tarpeisiini antamalla vihdoin aikaa itselleni, olematta kenellekään riippuvainen. Mielelläni viestittelen ja vastaan puheluihin joita ystäviltäni tai perheeltäni tulee kuulumisten suhteen, mutta valitettavan harvoin sitä itse saan aikaiseksi tehtyä. Viimeaikoina entistä harvemmin, koska omat kuulumiseni ovat lähinnä yhtä **skaa ja eron jälkeisiä kyyneliä, joita ei halua tai jaksa käydä läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Helpommaksi koen jakaa asiat ja kuulumiseni tällä hetkellä blogiani kirjoittamalla ja keskittyä keskusteluissa positiivisempiin asioihin oman elämäni suhteen.

Kulunut viikko on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, jonka tueksi turvauduin myös pitkästä aikaa kirjoittamalla päiväkirjaani. Päiväkirja ja siihen kirjoittaminen tuo mieleeni lapsuus- ja teinivuodet, jolloin useinkin mieltäni kevensin sitä päivittämällä. Tuntuu huvittavalta, että vielä näin aikuisenakin siihen palaan. Se on itselleni hyvä keino purkaa ikäviä ajatuksia, joita on oikeus tuntea, muttei tuoda julki.

Helmiä sioille.

Viikkoni alkoi jo lähtökohtaisesti huonoissa tunnelmissa, sillä edessäni oli viikolla päivä, jolloin hakisin viimeiset tavarani ex mieheltäni. Jännitin ja stressasin sitä tulevaa päivää niin, että oli todella vaikea olla jopa oman kehoni kanssa. Oksetti, itketti, ahdisti ja väsytti. Kaikki ajatukseni pyörivät siinä päivässä ja hetkessä etukäteen niin, kuin olisi elänyt jossakin kuplassa, jossa muiden läsnäolo ja äänet olivat epämääräistä liikehdintää sekä puheensorinaa. Keskittyminen kaikkeen oli lähes mahdotonta ja itku tuli aina, kun muita ei ollut läsnä. Lopulta sen päivän koittaessa, fyysinen hengenahdistus ja itku pakotti rintaani sekä kurkkuani entisen kotini pihaan ajaessani. Toivoin selviäväni siitä kaikesta asiallisesti ja nopeasti. Välttelin ylimääräistä keskustelua sekä katsekontaktia, mutten silti välttynyt murtumiselta. Tavaraa ei ollut paljon, mutta kaikki niiden kerääminen ja kuskaaminen tuntui sitäkin raskaammalta. Tuntemukseni olivat niin lohduttoman surulliset. Yhteinen elämämme oli viimein paketoitu siihen iltaan lopullisesti ja se on nyt vain hyväksyttävä! Enää meitä ei sido mikään. Tuntui myös niin epäreilulta ja katkeralta, kuinka viileästi toinen voi tämän kaiken kokea ja jatkaa elämäänsä hyvillä mielin tai surutta. Jopa se tuntui musertavalta, kuinka helposti hän luopui vaivalla ja rakkaudella kokoamastani valokuva-albumista, tai suhtautui siihen kun kerroin tuhoavani sen polttamalla vielä sopivalla hetkellä. En nähnyt minkäänlaista surua hänessä, lähinnä helpotusta kaikesta. Tutustuin taannoin mieheen, jonka kanssa olen jollain tasolla purkanut tuntemuksiani erosta. En sen suuremmin halua tästä miehestä keskustella tai suhdettamme avata, sillä suhteemme ei ole millään muotoa romanttinen vaan ennemminkin kaverillinen ja pidän häntä lähinnä ”erotukihenkilönäni”. Mieleni teki hakea tukea häneltä tuona vaikeana päivänä ja saada miehinen näkökulma asioihin, mutten kuitenkaan sitä rohjennut tehdä. Kuin sattuman kaupalla, hän otti yhteyttä vielä saman viikon aikana ja keskustelimme tilanteestani. Se yhteydenotto tuli tarpeeseen ja loi uskoa siihen, että ajan kanssa nämä nyt koetutut tuntemukseni muuttavat vielä muotoaan ja menettävät lopulta merkityksensä. Helpotusta viikkoon toi myös terapeuttini kaunistelemattomat sanat siitä, kuinka on hyvä, että nyt on paha ja huono olla. Niin julmalta kuin se kuulostaakin, ymmärrän hänen viestinsä, jota hän myös avasi tarkemmin . Se, että nyt tuntee suurta surua ja valtavan pahaa oloa kaikesta, on merkki siitä, että työstää eroa toipuakseen. Olen hänestä täysin oikealla reitillä ja toipumiseni jatkuu onnistuneesti. Kaikesta huolimatta hänestä näytin erittäinkin hyvinvoivalta ja ulkoisesti hyvältä. Voi miten ihanalta se kuulosti, vaikka silmät punaisina lähdin hänen luotaan lopulta. Vaikka viikko onkin ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, mieli on ollut maassa edelleen erosta, unelmien hajoamisesta ja  silkkaa katkeruutta asioista, on se tuonut myös helpotusta moneenkin. Jostain olen saanut kuitenkin uskoa siihen, että vielä koittaa päivä, kun olen onnellisempi kuin koskaan. Vielä jossain odottaa minua ihminen, joka rakastaa minua täysin sellaisena kuin olen ja tukee minua jokaisena vaikeana päivänäni, jonka koen. Tulen olemaan jollekin se, josta toinen ei ole valmis luopumaan, vaikka vaikeuksia eteemme heitettäisiin. Uskon elämän arjen helmiin, vaikka ne heitettäisiin sioille.

Hyvästit menneille ja **skat menneistä.

Iltaisin on ärsyttävän paljon aikaa miettiä menneitä ja katkeroitua siitä, mitä on kokenut. Petetyksi ja hylätyksi tulemista henkisellä tasolla, katkeruutta epäonnistumisista, surua unelmien rikkoutumisesta ja kaikkea ikävää mitä kokee. Näen paljon unia, jotka liitän aina jollain tavoin kyseisen hetken elämäntilanteeseeni vertauskuvainnollisesti. Äääähh! Se on niin raivostuttavaa jotenkin, mutta antaa monesti selityksen niille tuntemuksille, joita todellisuudessa käyn valveilla läpi ja auttaa löytämään sen todellisen ongelman, jota tulisi työstää. Menneellä viikolla näin unen, jossa olin palannut entiseen työpaikkaani; kaupan kassalle. Oli illan viimeiset ruuhkan hetket, joita purettiin asiakkaita rahastaen. Jouduin hetkellisesti poistumaan omalta kassaltani, vaihtaakseni rahaa tai kysyäkseni neuvoa ja palatessani huomasin tulleeni ryöstetyksi. Olin toiminut ohjeiden vastaisesti, jättäen kassani lukitsematta sekä tallettamatta rahojani aikaviivelokeroon. Olin kirjaimellisesti ryöstetty unessa ja surin kuinka sevitä siitä aiheutuvista seurauksista. Herätessäni olin tietysti huojentunut sen olleen unta, mutta jäin tapani mukaan miettimään sen merkitystä. Koin sen olevan vertaus valve-elämäni todellisuudesta. Koen tulleeni henkisesti ryöstetyksi, kun rakkauteni särkyi, vaikka kaikkeni annoin ja pelkoa siitä, kuinka tulen selviämään tästä kaikesta surustani tai huolistani. Vaikka yhteinen elämämme ex mieheni kanssa tulikin lopullisesti tiensä päähän ja viimeisten tavaroiden muuttaminen sekä jakaminen olikin raskasta, olen kuitenkin kokenut helpotusta päästessäni eroon lopulta kaikesta, mikä meitä enää sitoi. Enää meitä ei sido mikään, paitsi hänen koiransa, jota toistaiseksi kelpaan hoitamaan. Ajan myötä tämäkin varmasti muuttuu, kun hänestä huolehtii joku toinen.

Vaikka eropäätös ja välirikot olivatkin lähinnä omiani, olen koettanut myöhemmin ajatuksiani kasattuani saada välillemme sopua ja rauhaa tuloksetta. Olen huonoina hetkinäni toiminut tavallani, jotka siinä hetkessä ovat tuntuneet oikeilta, mutta myöhemmin hätiköidyiltä ja jollain tavoin virhearvioilta. Olen hakenut etäisyyttä toiseen poistamalla hänet mm. sosiaalisesta mediasta ja sulkenut täysin elämästäni. Luin jostain seuraavanlaisen viisauden: ”Jos teet virheen, ole tarpeeksi suuri myöntääksesi se, tarpeeksi viisas oppiaksesi siitä ja tarpeeksi vahva korjataksesi se.”. Kun aikaa on kulunut, olen ymmärtänyt paremmin tätä viisautta ja yrittänyt toimia monin tavoin sen antamalla sanomalla. En väitä olevani aina kovinkaan yksiselitteinen päätöksissäni tai sanomisissani, mutta olen yrittänyt parhaani mukaan myöntää virheitäni, ottanut niistä opikseni, mutten onnistunut korjaamaan niitä. Koska asioiden korjaaminen on enää mahdotonta ja ystävyys toisen kanssa sitäkin mahdottomampi, on aika sanoa hyvästit menneille ja jättää hyvästit kyseiselle ihmiselle lopullisesti. Oma elämäni on hyvinkin julkista, avointa ja rehellisiä tunteenpurkauksia, joiden takana pystyn täysin seisomaan häpeilemättä. Tuntuu epäreilulta, että toisella on mahdollisuudet seurata elämääni sivusta, kuinka minun matkani jatkuu toistaiseksi eronsuossa rämpien ja toisaalta taas pitää oma elämä täysin pimennossa kaikin tavoin. Ehkä siihen kuuluu ”jotain, josta minun ei tarvitse tietää” tai jotain joka minua satuttaa.  Näin alkuun ajattelinki, mutta asioita tarkemmin ajatellen, eivät ne enää kiinnosta samoin kuin aiemmin ja kohta tuskin **skaakaan. Koittaa vielä päivä kun katkeruus helpottaa, huomaan selvittäneeni ongelmani voittajana, tunnen menneisyyden kokemusten vahvistaneen itseäni ja olevani kiitollinen siitä, että nämä vaikeudet opettivat korjaamaan itseni ehjäksi. Toivottavasti tässä olivat viimein raskaimmat ja tuskaisimmat erovuodatukseni kaikkineen blogissani, sekä tulevassa arjessani. Vaikken olekaan täydellinen ja teen virheitä, olen kuitenkin kiitollinen siitä mitä olen juuri tällaisena kuin olen. En ehkä kelvannut toiselle tällaisena kuin olen, huoleni sekä ongelmani olivat toiselle liikaa ja asioita joiden vuoksi en enää mahtunut hänen tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Nyt tai vielä tulevaisuudessa hänen rinnalleen  löytyy minua parempi ihminen kaikkineen, joka täyttää kaikki ne mahtavuudet joihin minusta ei ollut. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen, kaikkine vikoineni ja heikkouksineni ja riitän jollekin sellaisena kuin olen. Tähtihetkiä on oppia itsestään asioista, joista voin vain ottaa opikseni toistamatta niitä tulevaisuudessa.

Loppuksi rakkaan ätini lohdun sanoja lainaten:

”Siellä missä on loppu, siinä ihan lähellä on myös uusi alku.”.

Kaikella rakkaudella hyvästit menneille ja kohti uusia tuulia purjehtien

Tiina