Äiti on meidän perheen Ere Kokkonen joka ohjailee pikku poikia.

Tänään taas pojille ohjeita jaellessa kommentoi mieheni papatustani.

”äiti on meidän perheen Ere Kokkonen, ohjailee pikku poikia”

Kieltämättä olen kyllä aina kokenut olleeni meidän perheen ”ohjaaja” , kurinpitäjä ja isälle on jäänyt se kivempi osa tässä näytelmäkerhossa. 

Äitini osasi pitää meidät aisoissa, se oli yksi katse ja tiesimme että nyt on parasta käyttäytyä ja olla hiljaa. Mitään sen kummempaa kuritusta ei ikinä seurannut vaan se katse riitti ja olimme kuin enkeleitä, olimme me kai jo muutenkin. 

Nyt ei auta katseet, ei aina huuto, uhkailu ja kiristyskään. Lapset ei ole täysiä enkeleitä enkä perinyt tuota äitini katsetta. Katseen puutteesta huolimatta koen kuitenkin että mieheni sanoissa on perää, olen meillä se joka saa lapset helpommin aisoihin.

Kuka teillä on ohjaaja? Onko äiti aina se ketä uskotaan, onko äidin rooli tässä mielessä parempi vai pahempi?