Irti pelosta

Toissapäivänä se taas iski. Eksistentiaalinen kriisi, osa 874. 

Mieheni aloitti maisteriopinnot. Olen tietysti suunnatoman iloinen hänen puolestaan. Ylpeäkin, sillä muutos töistä opiskelemaan vaatii suurta rohkeutta. Silti minua suretti, ahdisti, pelottikin vähän. Alemmuuskompleksi kömpi esiin piiloistaan: mitä minä olen saanut aikaan? Ja mitä minusta tulee isona? 

Olen hyvin pelokas ihminen pohjimmiltani. Oletan aina pahinta ja ahdistun helposti. Siinä surkutellessani jo nuoruuden menetystä ja tilaisuuksien käyttämättä jättämistä (olen ennen kaikkea hyvin dramaattinen :D), tein jämäkän päätöksen: on aika pyrkiä pelosta irti. Tai ainakin vähemmän pelokkaaksi, näin ensalkuun.

Googlailin itselleni ohjeita parempaan, pelottomaan elämään. Artikkeleita löytyi pilvin pimein, täynnä toinen toistaan suurempaa diipadaapaa, mutta onnistuin onkimaan itselleni kaksi uutta elämänohjetta, joiden uskon auttavan minua eteenpäin. Tarpeeksi helppoja toteutettavaksi päivittäin, ja silti – toivottavasti – tehokkaita.

1. Oleta aina parasta.

Tajusin, että mullahan on tosiaan tapana olettaa aina pahinta. Eikä siis edes mitään pientä harmia, vaan karmivinta mahdollista kauhuskenaariota, minkä mielikuvitus pystyy tuottamaan. Sen lisäksi olen myös mestari uskottelemaan itselleni, että pahin skenaario on myös todennäköisin. Tämän ohjeen noudattaminen tulee olemaan minulle haastavaa, mutta aion pyrkiä siihen. Avoimin mielin.

2. Tee yksi sinua pelottava asia joka päivä.

Tykkään mukavuusalueestani. Ymmärsin, että olen ehkä liiankin jumittunut sen pienten rajojen sisään. Uusi projektini onkin pyrkiä aktiivisesti laajentamaan omaa comfort zoneani ja olemaan aktiivisempi tekijä oman elämäni kulussa. 

Huh. Ihan jännittää.