Leffasuositus: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Kävin eilen leffassa! Käyn elokuvissa todella harvoin, mutta nyt päätimme Markon kanssa mennä katsomaan Three Billboards Outside Ebbing, Missouri -nimeä kantavan pätkän synttäriaattoni kunniaksi. Three Billboardsin on käsikirjoittanut ja ohjannut britti/irlantilainen Martin McDonagh, jonka aikaisemmista elokuvista pari on kaikkien aikojen lemppareitani. Suhtauduin siksi innokkaasti tähänkin uutuuteen, enkä todellakaan joutunut pettymään.
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri on kaunis, raadollinen kertomus Mildred Hayesista, joka pyrkii etsimään vastauksia tyttärensä murhaan kekseliäällä tavalla – ravistellakseen kaupungin poliisivoimia Mildred vuokraa kolme mainostaulua lähes autioituneelta tieltä kotitalonsa läheltä, joissa hän kyseenalaistaa poliisin toiminnan tapaukseen liittyen. Keskiössä ei kuitenkaan ole niinkään murhaajan löytäminen tai paljastuminen, vaan eri hahmojen tarinat. Three Billboardsin vahvuuksia onkin ehdottomasti syvät, mielenkiintoiset hahmot, jotka kasvavat kukin tahollaan elokuvan edetessä.
Sam Rockwellin esittämän Dixonin kasvutarina on erityisen kiehtova.
Elokuvassa on yksinkertaisesti onnistuttu lähes kaikessa: Käsikirjoitus on mcdonaghmaiseen tapaan terävää, absurdin ja raa’an hauskaa, oivaltavaa ja elämänmakuista. Näyttelijävalinnat ovat osuneet täysin nappiin, ja elokuvan päätähdet Frances McDormand, Sam Rockwell, Woody Harrelson sekä Peter Dinklage ovat kaikki häikäiseviä. McDormand sekä Rockwell voittivat rooleistaan myös Oscarin, mikä kertonee tarpeeksi.
Peter Dinklage hyvin erilaisessa roolissa kuin mitä hänet on Game of Thronesissa totuttu näkemään.
Silti vähintään erityismaininnan ansaitsee mielestäni Harrelson, jonka roolisuoritus poliisi William Willoughbyna suorastaan loksautti leuat auki vakuuttavuudessaan ja herkkyydessään. Hahmo, joka alkuun esitetään leffan pahiksena, poliisina joka ei onnistunut saamaan kiinni murhaajaa, muuttuu katsojan silmissä toiseksi uhriksi: ihmiseksi, joka yritti parhaansa ja epäonnistui. Harrelson tuo hahmon eloon välittämällä katsojalle koko Willoughbyn tunneskaalan upealla tavalla.
Minuun McDonaghin elokuvissa vetoaa eritoten tasapainoilu komedian ja tragedian, komedian ja draaman välillä. Three Billboards on hauska ja naurattaa useissa kohdissa, mutta ei missään nimessä ole puhdas komedia. Siinä missä yksi kohtaus tai repliikki saa nauramaan, seuraava voi jo ahdistaa tai saada kaivelemaan Nessuja käsilaukun periltä.
Jotta ei menisi täysin hehkutukseksi, kyllä elokuvasta yksi hölmö kohtauskin löytyy – nimittäin vaikka kuinka kyseessä olisi pieni paikkakunta, kaikkien päähenkilöiden sattumanvarainen osuminen samaan kapakkaan samaan, elokuvan juonen kannalta sopivaan aikaan, on kiltisti sanottuna hassua, vähemmän kiltisti sanottuna heikkoa käsikirjoitusta. (Lisäksi Penelope ansaitsee parempaa kuin mitä elokuvassa saa.)
Elokuvan trailerin näkee täältä.
Onko kukaan nähnyt Three Billboardsia? Mitä tykkäsit?
ps. Kannattaa tsekata myös McDonaghin elouvat Seven Psychopaths ja In Bruges. Molemmat kuuluvat lemppareihini ja tarjoavat takuuvarmasti tavallisesta poikkeavia elokuvahetkiä!