#uraoivallus – Ole kiltti, mutta älä liian
Viisitoistavuotiaana kun aloittelin ensimmäisiä kesätöitäni kainuulaisessa kenkäkaupassa, töihin jännitti mennä joka aamu niin paljon, että kävelin keskustan katuja pitkin poikin ennen työajan alkua, etten vahigossakaan olisi yhtään tarpeellista aikaisemmin paikalla. Pomo oli vaikuttanut ihan kivalta työhaastattelussa (…siis sen viiden minuutin aikana, jolloin kävin puntit tutisten kysymässä kesätyösetelipaikkaa), mutta hän ei ollut paljon paikan päällä. Muut työntekijät koin pelottavina, aliarvioivina ja kaukaisina. He eivät ottaneet minuun suurempaa kontaktia, ja minä haahuilin kaksi viikkoa solmimassa kengännauhoja toistensa perään yrittäen pysyä poissa tieltä. Työtehtäviä minulle annettiin harvoin, mutta kun niitä annettiin, tein ne huolella. Olin tunnollinen mutta arka, kiltti mutta en tarpeeksi määrätietoinen tai vakuuttava.Tietysti myös nuorella iälläni oli merkitystä.
Sama ilmiö lievempänä on jatkunut viime aikoihin asti eri töissäni. En ole ollut yhtä arka ja olen aina pärjännyt hyvin asiakaspalvelutehtävissä, mutta kiltteys on jäänyt.
Kiltteys ei tietenkään missään nimessä ole sinänsä huono asia, vaan sillä on myös paljon hyviä puolia. Työelämässä vaaditaan joustavuutta, ja on varmasti kaikille osapuolille helpompaa, jos sitä löytyy jo lähtökohtaisesti. Työnantajan osoittamat tehtävät on hoidettava, vaikka ne eivät aina niin herkkua olisikaan. Kiltti työntekijä voi myös olla erittäin tykätty; kukapa ei pitäisi tyypistä, joka on aina ystävällinen ja valmis auttamaan, oli kyseessä millainen asia vain. Hymyilevä ja positiivinen työkaveri on kiva (vaikka kiltillekin työntekijälle sattuu kyllä huonojakin päiviä :D).
Viime aikoina olen kuitenkin alkanut ymmärtää, että ylenpalttisesta kiltteydestä voi olla myös haittaa. Jos suostuu kerta toisensa perään, kyseenalaistamatta, työtehtäviin jotka eivät itselle oikeastaan edes kuuluisi – ihan vaan koska muille on kiva tehdä pikku palveluksia – se saattaa myöhemmin kostautua. Kyllä tuo sen tekee, hän teki sen viimeksikin. Erillinen ongelma ovat vielä työt, joita ehkä kokematon työnantaja voi yrittää ujuttaa työajan ulkopuolelle, ilman korvausta. Näissä tilanteissa täytyy osata sanoa määrätietoisesti ei. Jo oman itsen sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.
Kiltteyden ei pitäisi myöskään tarkoittaa sitä, että oma mielipide katoaa ja muuttuu pomon mielipiteeksi. Mun on pitänyt opetella perustelemaan omat kantani asioihin. En halua enää nyökytellä työkaverin tai esimiehen puheille, jos olen itse eri mieltä. Eri mieltä oleminen voi joskus olla tosi hyvä juttu.
Pitkään kuvittelin, että pomolta kritiikin saaminen olisi vähintäänkin maailmanloppu, ihan kestämätöntä, ja että silloin pitäisi varmaan irtisanoutua, koska miten sen kanssa työpaikalla enää pärjäisi :D Siispä olen aina tehnyt työt mahdollisimman hyvin, mikä on toki positiivista. Harmi vain, että motivaationi on ollut usein väärä: kritiikinpelko aidon tunnollisuuden sijaan. Mulla on kaikille kaltaisilleni uutisia. Kritiikkiä ei voi loputtomiin välttää. Joskus esimiehen tai työkaverin visio on vain täysin erilainen kuin omasi, ja kritiikkiä satelee. Joskus kritiikki ei edes ole ansaittua. Siksikin sitä on turhaa pelätä. Tärkeää on myös huomata, että rakentava kritiikki voi parhaimmillaan olla hedelmällistä ja auttaa edemmäs uralla.
Olen edelleen kiltti työntekijä, mutta pyrin ilmaisemaan oman mielipiteeni jos minulta sellainen löytyy. Pyrin myös ymmärtämään omat rajani. Aina ei voi tehdä muille palveluksia, vaikka haluaisikin, sillä omatkin työtehtävät voivat viedä käytettävissä olevan ajan.
Nykyinen työni on onneksi vähemmän kuormittavaa. Olen nykyään omasta tahdosta osa-aikaisessa työsuhteessa (siitä ehkä enemmän jossain muussa postissa!), ja minun on tarvinnut miettiä tällaisia asioita vähemmän.
Onko täällä muita (yli)kilttejä työntekijöitä? :)