Pääsykoe takana

tampere.png

Sunnuntai-iltana ajeltiin näissä kauniissa maisemissa Tampereelle maanantaista journalistiikan pääsykoetta varten. Huoletti, koska en ollut lukenut niin paljon kuin olisin voinut. Aamulla ennen koetta oksetti ja hermostutti, vaikka napsin beetasalpaajaa minkä kerkesin. Sisko juoksutti koululle ja koesalissa valkkasin auditoriosta reunapaikan – jos saisin paniikkikohtauksen kaikesta huolimatta, ainakaan en olisi jumissa muiden keskellä.

Kun saimme kääntää kokeet, olo helpotti. Ensimmäinen tehtävä oli määritellä populismi muutamalla virkkeellä (50 sanaa). Jos ei mitään muuta, osaisin ainakin yhden tehtävän.

Koe ei mennyt niin hyvin kuin kuvittelen sisäänpääsyyn tarvittavan (varsinkin, kun on se ensikertalaiskiintiö ja noin). Silti se meni ihan jees. Parasta kuitenkin koko hommassa on se, että luulen viimein löytäneeni sen, mitä oikeasti haluan tehdä. Vuosien pallottelun jälkeen se tuntuu todella hyvältä.

Kokeen jälkeen kävimme lounaalla Koskikeskuksen lähellä sijaitsevassa Vinoteca del Piemontessa. Ravintolassa on hyvä tunnelma ja paikan caprese oli taivaallista. Sen sijaan lounaspasta sienillä ja makkaralla, vaikka vain kympin maksoikin, oli vain ihan okei. Siskon vegeversio taas oli pettymys, pastassa ei ollut oikein muuta kuin makaroni… 😀 Menisin silti uudelleen ihan vaan capresen takia!

Ihanaa loppuviikkoa just sulle <3

Hyvinvointi Mieli Opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.