Herkkuja Halloweeniin

halloween1.png

Lupasin, että jos illanistujaisiin kyhäämieni Halloween-teemaisten herkkujen ulkonäkö olisi edes jokseenkin ookoo, jakaisin niistä kuvia blogissa. Minulla on todella kakun koristelutaidoissa petraamisen varaa, mutta toisaalta sen että sain edes jotain aikaan voi tulkita positiivisesti: jos minä pystyin siihen, kuka tahansa pystyy!

Ensimmäiseksi tein helppoja marenkikummituksia. Marengit pyritään pursottamaan haamun muotoisiksi (itselläni ”haamun muotoinen” oli erittäin venyvä käsite), ja niihin taiteillaan pienellä tikulla silmät sulatetusta suklaasta. Helppoa ja hauskaa – naureskelin itsekseni ääneen keittiössä, kun kummituksista tuli toinen toistaan hassumman näköisiä. Käytin myös maailman helpointa marenkiohjetta, jossa kolme munanvalkuaista vatkataan vaahdoksi ja lopuksi sekaan käännellään varoen desi sokeria. Näitä voi käyttää kakkujen tai vaikka kuppikakkujen koristeluun, tai ihan vaan sellaisenaan herkutteluun. 

Tässä lopputulos (pieni monsterimarenki, jolta löytyy myös suu, on mieheni käsialaa :D):

haamu.png

Haamuja, kuten eitä ihmisiäkin, on monen näköistä ja muotoista 😀

Minulla teki myös mieli suklaakakkua, ja niinpä leivoin kakun tällä ohjeella. Varsinkin kakkupohjasta tulee tällä ohjeella mielettömän hyvä. Itse en ole pelkän tomusokerimassan fani kakun välissä, joten lisäsin täytteeseen purkin suklaatuorejuustoa. Se teki täytteestä mielestäni riittoisamman ja helpomman työstää kakun päälle. Ensi kerralla haluan tosin kokeilla jotain eri tuorejuustomakua, sillä Violan suklaatuorejuusto ei ollut ihan täysin minun makuuni. Mies kyllä piti siitä paljon, eli tässäkin asia riippuu täysin maistajasta.

Koristelin kakkua haamumarengeilla ja hämähäkeillä, jotka on tehty Maltesereista – tosin mikä tahansa suklaapallo käy, vaikkapa Kismet-pallot tai vaikka Suffeli Puffi. Hämähäkeille on tehty silmät sulatetusta suklaasta. Hämisten jalat on muotoiltu hopeatoffeesta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin lajissa, toinen hämähäkki onnistui paljon paremmin kuin ensimmäinen. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, seuraavista olisi varmasti tullut tosi hyviä… :D

hamis.png

cake.png

Kuvat: ystävällinen avomies.

   

HAPPY HALLOWEEN! ♥

 

Koti Ruoka ja juoma DIY
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.