Medialukutaidon puuttesta. Fake news!

Viime aikoina mua on rasittaneet klikkiotsikot ja joidenkin ihmisten huono medialukutaito. Siis nämä henkilöt, jotka nousevat barrikadeille luettuaan skuuppilehden raflaavan otsikon lukematta alkuunkaan itse tekstiä. Tai ehkä he jopa lukevat jutun, ainakin päällisin puolin, tarttuakseen palasiin jotka sopivat jo heidän vanhastaan omaksuttuun maailmankuvaan ja mielipiteisiin. Tätä kutsutaan vahvistusharhaksi.

Sosiaalinen media, vaikkakin hyvä väline monenlaiseen keskusteluun, on myös medialukutaidottomuuden ongelman ydin. Esimerkiksi Facebookissa jaetaan helposti juttuja, joiden todenperäisyydestä ei ole tietoa. Ihmisten omia kokemuksia tai luuloja; lehtileikkeitä, jotka on täysin irrotettu kontekstistaan; linkkejä ”uutissivustoihin”, joiden uutissivustoiksi kutsuminen edes lainausmerkeissä tuntuu väärältä. Näitä jaetaan eteenpäin kauhistellen, pelotellen, spekuloiden ja jopa uhkaillen. Mustaan valkoisella netissä, vaikka teksti olisikin peräisin naapurin Sepon näppäimistöstä yhdyssanavirheineen, uskotaan mielestäni monesti liian sinisilmäisesti, kyseenalaistamatta. Tämä on ongelma, joka pienimmillään levittää väärää informaatiota, suurimillaan lisää vihapuhetta, pelkoa ja ennakkoluuloja. Tai nostaa maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi Donald Trumpin.

”Miksi kukaan keksisi tuollaista?”

Törmäsin kysymykseen vanhempieni kanssa pari vuotta sitten. He olivat närkästyneitä, omasta mielestään syystä – olihan turvapaikanhakijajengi mukiloinut miehen paikallisen Prisman alikulkutunnelissa. 

”Kuulehan, se tyyppi on minun työkaverini veljen kummin kaiman poika, että kyllä tämä juttu on tosi.” Isäni äänensävy oli jo vihainen.

Päätin antaa asian olla. Kunnes pari päivää myöhemmin Yle osasi kertoa, että juttu oli kuin olikin keksitty. Silloin saatoin sanoa sanasen tai kaksi medialukutaidosta ja siitä, että kaikki mitä netissä sanotaan, ei ole totta.

Miksi kukaan sitten tekisi sellaista? Levittelisi huhuja tai suoranaisia valheita?

Sen lisäksi, että väärää informaatiota leviää silkasta ajattelemattomuudesta tai vahingossa, valheiden levittämisestä hyötyy aina joku. Valheilla tai kärjistyksillä ajetaan agendaa, joka ei aina välttämättä ole median lukijalle täysin selvä. Tässä esimerkiksi The New York Timesin kokoama lista valheista, jotka Donald Trump on presidenttiytensä aikana suoltanut. Kun yhtälöön joissa Yhdysvaltain presidentti julistaa feikkiuutisiksi oikeat uutiset ja tarjoaa tilalle omalla värikynällään koristeltuja ”faktoja”, lisätään ihmisten sokea usko mediaan joka tästä raportoi, syntyy ongelmia. Ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi ennakkoluuloisia, ovat todennäköisemmin herkempiä uskomaan propagandaa ja valheita. 

fakenews.png

Vaikka voisi kuvitella, että selkeät uutisankat ja valheiden levittely hyötymistarkoituksessa ei menisi läpi mediankuluttajaan, totuus on valitettavasti toista. Tämä näkyy esimerkiksi jo surullisenkuuluisassa esimerkissä: yksi viidestä amerikkalaisesta uskoo yhä, että Barack Obama on syntynyt muualla kuin Yhdysvalloissa. Myös pelkkää Trumpin valintaa presidentiksi voidaan tarkastella valheuutisten ja sosiaalisen median jakojen näkökulmasta. Eräs satiiriuutisoija jopa uskoo, että hänen sepittämillään ”uutisilla” olisi ollut vaikutusta vaalien tulokseen.

Täällä on koottu lista suomalaisista ja ulkomaalaisista valesivuistoista. Mukana on myös satiirisivuja, jotka saattavat hämätä kokematonta sosiaalisen median käyttäjää, vaikka ovatkin parhaimmillaan erittäin antoisia.

Mitä pitäisi tehdä?

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Medialukutaito on taito, jota voi opettaa ja oppia. Se on myös asia, johon pitää kiinnittää huomiota. Jokainen voi omalla panoksellaan pyrkiä vähentämään väärän tiedon leviämistä ottamalla selvää kirjoituksen lähteistä, pyrkimällä ymmärtämään tekstin kirjoittajan tarkoitusperiä, sekä oppimalla tunnistamaan erilaisia tekstejä. Lisäksi kannattaa pyrkiä olemaan kriittinen ja mahdollisuuksien mukaan varmentamaan uskomattomilta kuulostavia väitteitä ennen niiden jakamista eteenpäin. Medialukutaidon kehittäminen vaatii aktiivista otetta, mutta se on sen arvoista. Se on tie totuudenmukaisenpaan maailmaan.

 

 

//Onneksi sentään kohkauksen sivutuotteena syntyy joskus jotain huvittavaa. Olen hihitellyt jo pariin otteeseen Terrorismin ja sukkien vastainen kansanryhmä -sivulle. Kannattaa käydä lukemassa, jos et ole vielä ehtinyt tutustua! :)

Ensi kerralla vähän kevyempää asiaa. :)

xo, Elina

 

Puheenaiheet Syvällistä Uutiset ja yhteiskunta