Mekkoni ja minä
Viime kuussa ei tullut paljon bloggailtua, sillä koko kuukausi oli aivan järjetöntä hulinaa!
Kuukausi alkoi ystäviemme häillä, joissa mieheni oli best man, ja jatkui reissulla Tallinnaan Öllesummerfestiin. Sen jälkeen koittikin pakkausta, pakkausta, kourallinen 900 ajokilometrin reissuja vanhalta paikkakunnaltamme uuteen, paniikinomaista loppusiivousta, ja lopulta muutto Lappeenrantaan. Ja täällä sitä nyt kirjoitellaan!
Mutta heinäkuun aloittivat tosiaan häät, joita varten piti tietenkin hankkia mekko.
Mulle on tosi vaikeaa hankkia mekkoa. Olen lyhyt, ja kranttu, ja en omista kaunista tiimalasivartaloa. Mulla on pienet tissit, lättänä pylly, lyhyet jalat, enkä osaa kävellä korkeilla koroilla.
No, lopulta löysin muutaman ihan hyvän vaihtoehdon, hintaa muutama kymppi per yksilö. Kunnes:
”Kokeile vielä tää.”
Mies tökkäsi mekon kouraani. Se oli sininen, ensivaikutelmaltaan ihan nätti. Mukavan oloista kangasta.
”Okei, vielä tää.”
Palasin Stockan sovituskoppiin, vielä kerran, ja sujautin mekon päälleni. Se oli ihana.
Mies kurkkasi verhonraosta.
”Siinä se on. Ei tarvitse etsiä enää.”
Olin salaa samaa mieltä. Kurkkasin kuitenkin ensin hintalappua ja puhahdin pettymyksestä – 239 euroa. Ohi budjetistani noin… sata… kaksisataa euroa…
Mutta mukaanhan se sitten lähti. Käytin kaikki parhaat itsenimanipuloimiskeinot (”se on pitkäaikainen investointi”, ”nyt kun ostan tämän niin ei tarvitse ostaa mekkoa seuraavaan kymmeneen vuoteen”, ja tietysti ”kyllä mä tän ansaitsen”), ja tein pienen vararikon.
Tässä se nyt sitten on. Ostosta en kadu, eli kai se oli kuitenkin fiksu päätös!
Mekko: Joseph Ribkoff / Stockmann. Kengät: VOX.
Häiden jälkeen käytiin tsekkaamassa Vuokatinvaaran auringonlasku.
Minkä taloutta järkyttävän ostoksen olette itsellenne viime aikoina sallineet? :)