”Koskaan ei ole liian vanha kouluttautumaan.”

(Minä, kun mies oli lähdössä jatko-opiskelemaan yli kolmekymppisenä.)

”Mä oon liian vanha.”

(Minä, kun hain yhteishaussa uusille urille 26-vuotiaana.)

nr 1 stressinlievityskeino

Vaikka olen vakaasti sitä mieltä, että sellaista ei olekaan kuin liian vanha kouluttautumaan, silti joka vuosi yhteishaun aikaan se ahdistaa. Vuosi on napsahtanut lisää mittariin, enkä ole saanut mitään aikaan. Ja onko minusta enää pyörimään sinne nuorison joukkoon? Jäänkö heti ulkopuoliseksi – ja ennen kaikkea, miten päästä sisään, kun ei sovi ensikertalaiskiintiöön?

Tiedän, että kysymykset ovat tyhmiä, mutta epävarmuudet kumpuavat monesti vähän tyhmistä asioista.

Viime vuonna hain yhteen paikkaan. Luin pääsykokeisiin laiskasti ja pääsykoeissa tein yhden ison mokan, enkä päässyt edes varasijoille. Tänä vuonna hain useampaan paikkaan ja haluaisin niin kovasti päästä sisään niistä edes yhteen. Ensisijaisesti hain tänä vuonna opiskelemaan journalistiikkaa Tampereen yliopistoon. Hain myös muutamaan muuhun paikkaan, voin kirjoitella niistä enemmän myöhemmin mikäli jotakuta kiinnostaa. Journalistiikan pääsykoematskuihin tutustuin jo, ja ne vaikuttavat mielenkiintoisilta.

Sinne on vaan niin saatanallisen vaikeaa päästä sisään. Opiskelijoita otetaan 59. 41 paikkaa on varattu ensikertalaisille. Tähän kohtaan voi kuvitella hermostunutta naurua. Minä en ole ensikertalainen enää millään mittarilla (terveisin ex-filologi). Lisäksi mun pääsymahdollisuuksia rajoittaa jo valmiiksi ylioppilaskirjoituksista nappaamani äidinkielen C, kirjoitusteni huonoin arvosana. Lukion äidinkielen kurssit olivat ysejä ja kymppejä, mutta kirjoituksissa rustailin jotensakin ohi aiheen. En halua olla dramaattinen, mutta näköjään tuo yksi huono esseetulos seuraa minua ympäriinsä ikuisesti.

puttin on a brave face. kuvasta piti rajata pois paidassa ollut julkean iso tahra.

”Käy uusimassa se äidinkieli!”

Joo. Jos silloin muistin miten se tekstitaito menee niin nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, ei taida enää sujua. Plus enkun opiskelu on saanut mun pilkutuksen siirtymään englannin kielelle ominaisiin paikkoihin myös suomen kielessä (sori siitä). Tietysti, pitäähän ne pilkut jossain vaiheessa opetella laittamaan paikoilleen jos aikoo kirjoittaa ammatikseen. Ehkä mun pitäiskin uusia se äikkä…

Mulla on stressi. Silti, ei voi kuin yrittää parastaan. Meen tästä nyt tankkaamaan deliberatiivista demokratiaa. 

Pistäkää tekin parastanne tänään. Ja jos sulla on pääsykoestressi – tsemppiä. I’m right there with you.