5 x tärppi Kööpenhaminaan

cpg1.png

Aloitin tän vuoden reissulla Kööpenhaminaan sisareni ja avokin kanssa. Siitä on nyt kulunut aikaa jo ihan hurjasti, mutta halusin silti vielä jakaa pari paikkaa blogissa – tiedä vaikka joku onnekas olisi lähdössä pääsiäisreissulle! Olin Köpiksessä ensimmäistä kertaa (lentokenttä oli tosin tullut tutuksi jo useaan otteeseen), ja paikka oli kokonaisuudessaan tosi positiivinen yllätys. Rento ilmapiiri, kauniit puitteet, paljon tekemistä, Malmökin vain lyhyen junamatkan päässä. Ainoa huono puoli oli hintataso, jonka toki osasinkin odottaa olevan korkea. Silti, härregyyd, ei siihen vain osaa varautua, että aamupala voi maksaa ravintola-annoksen verran, eikä erikoiskahvia meinaa löytää alta viiden euron.

Mulle aamiaiset on aina reissujen kohokohtia, ja Köpiksessä aamiaisteltiin parissa huipussa paikassa. Seuraavassa listassa myös tekemisideoita ja muita kohokohtia.

MADO Copenhagen

Sarjaa aivan pirun kallis, mutta palvelu oli ystävällistä ja ruoka hyvää. Annokset olivat tosi kauniita ja valinnanvaraa oli paljon. Laskua saimme odotella hyvän tovin, mistä mies veti hieman hernettä nenään. Henkilökunta vaikutti erittäin ylikuormitetulta.

cpg3.png

cpg2.png

NEXT DOOR CAFE

Tämä mesta tuntuu löytyvän jokaisesta top 10 -kahvilalistasta, joka Kööpenhaminasta on koskaan koottu. En ihmettele yhtään miksi. Kun astuimme räntäsateesta sisään, meitä tervehti välittömän lämmin ilmapiiri. Henkilökunta rupatteli ystävällisesti ja paikka vaikutti erittäin kansainväliseltä. Puitteet ovat kotoisat ja kauniit, mutta vaikka kahvilan sisustukseen on selvästi panostettu, sitä ei ole tehty ryppyotsaisesti. Pöytien lasilevyjen alta pilkottaa tervehdyksiä asiakkailta, vinkkejä, ja paljon eri maiden valuuttaa.

”Today we’re making blueberry pancakes,” meitä informoitiin heti, ja minä otin pannukakkuja ja chai-laten – oli muuten ehkä paras chai latte, jonka olen koskaan juonut! 

cpg4.png

cpg5.png

 
NYHAVN

Tämähän on selkiö juttu, Nyhavniin täytyy mennä jos Köpiksessä vierailee. Pro-tip: jos käytettävissäsi on vain vähän aikaa, ja pallottelet sen välillä, kumpi nyt kannattaisi nähdä, Pieni merenneito -patsas vai Nyhavn, valitse Nyhavn. Pieni merenneito -patsas on pieni, tammikuussakin (eli varmasti pahimman turistisesongin ulkopuolella) ihmiset parveilevat rannalla yrittäen saada itsensä merenneidon kanssa selfieen, ja itse patsaan ympäristö on täynnä kaikenlaista roskaa, jota ihmiset ovat veteen heittäneet. Itse tulin näystä lähes surulliseksi sen sijaan, että olisin kokenut kulttuurielämyksen.

Nyhavn taas on ihana. Ensi reissulla haluan viettää siellä pidemmän ajan vain fiilistellen!

cpg-nyhavn.png

BIP BIP BAR

Erilaista baarielämystä hakevan kannattaa suunnata Bip Bip Bariin, jossa pääsee pelailemaan arcade-pelejä pikkukolikoilla sydämensä kyllyydestä. Baari oli erittäin lämmin, koska koneet lämmittävät sitä niin hyvin, mutta tunnelma oli ystävällinen ja hauskaa riitti. Alkoholia Bip Bip Barissa on tarjolla vain lauantaisin, mutta limpparilinjalla voi käydä pelailemassa muinakin iltoina. Baaria pitävät vapaaehtoiset, ja se on todella kiva, erilainen kokemus, jota voi suositella kaikille joiden nostalgialuita kutkuttavat vaikkapa Pac-Man tai Pinball.

Yhden yön reissu Malmöön

Me oltiin suunniteltu reissu niin, että siihen sisältyi yhden yön välipysäkki Malmössä. Vaikka Köpiksessäkin olisi varmasti riittänyt nähtävää ja tehtävää, halusimme pyörähtää myös Ruotsin puolella koska se onnistui niin kätevästi. Malmöön on vain vähän reilun puolen tunnin junamatka Kööpenhaminasta meren ylittävää siltaa pitkin. Muista ottaa passi mukaan!

cpg_malmo.png

Malmössä kannattaa tsekata ainakin Lilla Torg, jonka laidalta löytyy myös erinomainen ravintola Mello Yello, jolle lämpimät suositukseni! Malmössä on myös eläväinen ja mielenkiintoinen linnamuseo, Malmohus, jossa on vaikka mitä: eläimiä, taidetta, vaihtuvia näyttelyitä, historiaa, kahvila ja myymälä.

cpg-sis.png

Kävimme myös ihmettelemässä mm. Christianiaa ja Glyptoteket -museota Kööpenhaminassa. Tivoliin emme valitettavasti päässeet, sillä paikka oli kiinni koko tammikuun (ja ehkä pidempäänkin?). Mutta ei se mitään, onpahan hyvä syy matkustaa Köpikseen uudelleen! Haluan ensi kerralla mennä kesällä tai keväällä/syksyllä ja hyggeillä vaikka muutaman päivän pidempään kuin meidän viisipäiväinen reissu oli.

Kulttuuri Matkat

Kirppishommia

Mulla on ollut jo piiiitkän aikaa tavoitteena pitää kirppistä. Vaatteita mulla ei sinänsä ole jumalattomia määriä, mutta niistäkin joita on, käytän oikeasti vain murto-osaa. Loput lojuvat unohdettuina kaapin perukoilla, mikä jollain tapaa ahdistaa: meillä on ylimääräistä tavaraa muutenkin liikaa, ja vaatteille voisi löytyä uusi, onnellinen omistaja.

Tykkään tosi paljon kirpputoreista. Täällä Lappeenrannassa lempparikirpparini on rautatieaseman (ja Mäkkärin) välittömässä läheisyydessä sijaitseva Vilma’s Second Hand, jossa ihan valehtelematta saan helposti kulutettua parikin tuntia ihan vaan hypistellen, sovitellen, ja latoen laadukasta kirppistavaraa koriin. 

vilmas.png

Kuva lainattu Vilma’sin sivuilta.

En ole kuitenkaan saanut aikaiseksi pistää kirpparipistettä pystyyn vaikkapa Vilma’siin. Paikan viikkovuokra vastaisi melko lailla sitä summaa, jonka oletan vaatteistani saavan ne myytyäni, eli hommassa ei tunnu olevan suurta järkeä. Mun mielestä kirpparivaatteet on mielekästä myydä oikeasti halvalla, että ne todella lähtevät kiertoon eivätkä jää nurkkiin pyörimään. Vaatteet, joita olen myymässä ovat kaikki erittäin hyväkuntoisia ja vähän käytettyjä, mutta en halua ylihinnoitella niitä.

Sitten jostain sattuman kautta löysin nettisivun vähänkäytetty.fi, jonne kirpparikamat lähetetään 6,90€ postimaksulla yhdessä köntässä ja he pistävät tavarat myyntiin sivulleen, jossa ne saavat olla myynnissä puoli vuotta! Vautsivau! Laiskan ja saamattoman kirpparimuikkelin unelma!

Hommassa on kyllä varjopuolensa, oon nyt nimittäin eilisen kuvannut vaatteita, cropannut kuvia, ladannut ne sivustolle, täytellyt planketit siitä, minkä kokoisia ja merkkisiä tuotteet ovat. Tuotteeni odottavat nyt hyväksyntää, ja seuraavaksi pääsen vielä liimaamaan jokaiseen tuotteeseen tarran, jossa on tuotteen oma numerokoodi. Tuntipalkoille tällä touhulla ei pääse, mutta toisaalta – vähänkäytetty.fi lupaa hoitaa kaiken muun. Mun ei tarvitse kuin levätä laakereillani ja odotella että kauppa käy.

08_hm_raitatoppi_koko_s_blooo.png

Yksi taidonnäyte mun ultimaattisen upeista tuotekuvista.

En tiedä, ostaako tältä sivustolta kukaan oikeasti mitään, mutta koska haluan tavarastani ensisijaisesti eroon, ei sillä lopulta ole niin suurta merkitystä. Luulen, että saan katettua 6,90€:n postimaksun, ja sehän on jo voittoa sitten kaikki mikä ylittää tuon 😀 Kun puoli vuotta napsahtaa täyteen, kaikki mitä ei ole myyty joko lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, tai sen saa lunastaa takaisin itselleen uudella 6,90€:n postimaksulla. 

Suurin ongelmani on tavarasta luopuminen. Siis vaikka haluan luopua siitä, jokaisen yksittäisen vaatteen kohdalla mietin, mitä jos mulla tulee ikävä tätä paitaa? Mitä jos laihdun ja tää oliskin sitten mulle täydellinen? Entä jos vaan tuunaisin tätä, tulisko siitä hyvä? Harvemmin DIY-hommailen vaatteiden kanssa, mutta aina silti jossittelen asiaa. Tällä kertaa yritän todella konmarittaa kunnolla ja heittää kaikki vaatteet, joita en vaan yksinkertaisesti käytä, eteenpäin.

Muita nettikirppisintoilijoita?

Suhteet Oma elämä Raha