Vihertumpelon kasvihankinnat
Ainoat kasvit, jotka mulla tyypillisesti pysyy elossa, ovat Ikeasta ostettuja muovikukkia. Tänä kesänä olen kuitenkin kasvattanut parvekkeella basilikaa ja se on kuulkaa vieläkin hengissä (jotakuinkin)! Tästä innostuneena marssin pari päivää sitten Plantageniin ostamaan jukkapalmua, josta olen aina haaveillut.
Jukkista ei lopulta tarttunut matkaan. Sen sijaan ostin alennuksesta traakkipuun, joka maksoi vain 2,50€. Lisäksi ostin klusian, koska se valloitti minut selkeälinjaisuudellaan ja simppeliydellään, ja ennen kaikkea sillä että sitä kuvailtiin hoito-ohjeessa sanoin uskomattoman helppohoitoinen.
Traakki ja klusia etsivät vielä paikkaansa meidän muuton jäljiltä edelleen sekamelskaisessa asunnossamme, mutta yritin sommitella jonkunlaista väliaikaisratkaisua.
Nyt kun vielä pysyisivät elävien kirjoissa..!