Aina ei vaan jaksa

Havahduin muutama viikko taaksepäin siihen, kuinka väsynyt ja voimaton olen. En pystynyt suoriutumaan tavallisista askarestani puoliakaan yhtä hyvin kuin ennen. Mikään ei tuntunut miellyttävältä ja laiminlöin harrastuksiani usean viikon ajan. Aamuisin herääminen tuntui raskaalta ja odotin nukkumaanmenoa heräämisestä lähtien. Olin yksinkertaisesti poikki enkä saanut mistään mitään irti. 

Tietenkin asia vaivasi ja ärsytti siinä tilanteessa paljon. Miten on mahdollista, että minä, energiaa pursuava ja toimintaa rakastava ihminen, olen yhtäkkiä menettänyt kaikki intoni ja voimavarani? En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä, joten pyrin olemaan stressaamatta liikaa ja antaa itselleni aikaa levätä. En edes yrittänyt esimerkiksi urheilla niin kuin ennen ja saatoin hyvinkin ottaa useammat päiväunet päivässä.

levi 1471.jpg

Ilmeisesti tein jotain oikein, kun annoin itselleni luvan levätä kunnolla. Yhtenä päivänä huomasin, että olin ollut jo hetken energisempi ja innostukseni liikuntaan ja kouluun palasivat. Jaksoin jälleen herätä aamulla ilman sen suurempia vaikeuksia ja en tuntenut oloani enää yhtä väsyneeksi. Olin niin yllättynyt, kun huomasin asian, etten meinannut uskoa sitä todeksi ja pelkäsin energian katoavan. Onnekseni energiset päivät jatkuivat ja pääsin taas mukaan vanhoihin rutiineihini. En nyt väitä, että kaikki päiväni olisivat sen jälkeen olleet yhtä ruusuilla tanssimista. Joukkoon on luonnollisesti mahtunut huonojakin päiviä mukaan enkä koe sitä huonona asiana kunhan ne eivät ota valtaa. Hyviä päiviä osaa sitten arvostaa enemmän, kun on nähnyt vähän toisenlaisiakin päiviä. Juuri tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen siihen, että koen oloni energiseksi ja hyvinvoivaksi.

Jos joku teistä kokee tällä hetkellä, ettei kykene suoriutumaan tehtävistä samoin kuin ennen, voin suositella yksinkertaisesti lepäämistä. Ei kannata turhaan stressata asioista joille ei välttämättä voi itse mitään. Asioilla on tapana järjestyä, kun antaa niiden mennä omalla painollaan. Kehotankin kaikkia kuuntelemaan kehoaan ja antamaan sille levähdystä silloin, kun se sitä tarvitsee.

♥ Milla

blogii 092.jpg 

 

 

Hyvinvointi Mieli Terveys