New beginning
Helou! Sain tässä yksi päivä päähäni ajatuksen, että olisi hauskaa taas aloittaa blogin kirjoittaminen aktiivisesti. Annoin ajatuksen kypsyä mielessäni pari päivää miettien, haluanko todellakin kirjoittaa blogia ja olisinko valmis antamaan blogille aikaani, joka on lukiolaiselle erittäin arvokasta, Lukieassasi tätä nyt, voit varmaankin arvata mihin päätökseen tulin 🙂
Olen siis 17-vuotias lukiolainen Etelä-Pohjanmaalta. Nautin erilaisesta urheilusta ja se kuuluukiin jokapäiväiseen rutiiniin. Olen innostunut terveellisistä elämäntavoista ja haluan kohdella ja kuunnella kehoani mahdollisimman hyvin. Silti olen totaalinen herkkusuu ja rakastan syödä ja laittaa hyvää ruokaa. Pyrin kuitenkin tasapainoon treenin ja ruokavalion kanssa. En stressaa turhaan pienestä palasta suklaasta mutta en myöskään halua ottaa herkuttelua päivittäiseksi tavaksi.
Urheilun ja syömisen lisäksi tärkeitä harrastuksia itselleni ovat myös palokunta ja laulaminen. Erilaisten harrastusten avulla saan pientä irtiottoa jokapäiväisestä opiskelusta ja aherruksesta. Olen sitä mieltä, että arjestakin voi tehdä mukavaa pienilläkin teoilla, pyrin tekemään joka päivästä hieman erilaisen ja löytämään jokaisesta päivästä jotain arvokasta. Myönnän kyllä, että aina se ei todellakaan onnistu mutta kannattaa ainakin yrittää.
Aina kun mahdollista, olen valmiina lähtemään jonnekin kauemmas irtautumaan arjesta. Matkustaminen on ollut lähellä sydäntäni jo pienestä pitäen ja olen ollut onnekas saadessani avartaa näkemystäni maailmasta useiden eri reissujen kautta. Viime keväänä kävimme kouluni kanssa Saksassa ja Ranskassa ja voin todeta, että matkalippu todellakin on ainoa ostos, joka rikastuttaa elämää.
Ei tämän enempää tällä kertaa ja näillä sanoilla seuraavaan postaukseen.
♥:Milla