Houkutteleva Instagram?
Miten luoda asiallinen Instagram tili ja antaa samalla itsestään kuva alan ammattilaisena? Tästä aiheesta tänään.
Instagram on loistava tapa esitellä ja markkinoida yritystä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja ihmiset tottakai pitävät kuvista. Yrityksen Instagram tiliä luodessa pitää olla tietyt asiat mielessä jo valmiiksi. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, jotenka suunnittelu on yksi tärkeä osa tilin ylläpitämistä. Tiliin kannattaa todellakin panostaa, koska niin suuri osa ihmisistä seuraa yritysten sometilejä ja sometilien ulosanti on suuri osa sitä, millaisen kuvan ihmiset saavat yrityksestä.
Aluksi heti oman tilin esittelyosioon kannattaa miettiä sopiva teksti. Ihmiset saavat tästä heti kuvan, että minkä yrityksen tilistä on kyse. Tähän osioon voi esimerkiksi laittaa linkkejä muihin yrityksen sometileihin tai esimerkiksi nettikauppaan, jos yrityksellä tällainen on. On myös tärkeä miettiä millä kielellä/kielillä kirjoittaa. Jos haluaa kansainvälistä huomiota, olisi suositeltavaa kirjoittaa myös englanniksi.
Hashtagien käyttö on myös suositeltavaa. Tietenkin hyvän maun rajoissa. Muutama hashtagi on oikein hyvä ja tavallaan sitoo julkaisut yhteen. Liika on aina liikaa, etenkin jos käyttää paljon hastageja jotka eivät tavallaan asiaan liity. Mieti siis, että hashtagit liittyvät tavalla tai toisella kuvaan ja että niitä on sopiva määrä.
Julkaise tilillä tasaisesti. Älä pidä liian suurta väliä julkaisuilla, tyyliin yksi kuva puolessa vuodessa. Myöskin liika spämmääminen ei ole hyvästä. Kuvien julkaisemin sopivin väliajoin pitää ihmisten mielenkiinnon.
Kuvia julkaistessa kannattaa miettiä mikä on kohderyhmä ja onko kuva sellainen joka antaa yrityksestä hyvän kuvan. Kuvateksti on myös iso osa kuvaa ja onkin tärkeää että kuvateksti on asiallisesti ja oikein kirjoitettu. Selkeä ja hyvä kirjoitusasu antaa heti ammattimaisen kuvan.Yleisesti yksi todella tärkeä seikka on kuvien laatu kuvien yhteensopivuus. Itsekin on tullut vastaan milloin minkäkinlaista yrityksen Instaragamtiliä ja yksi erityisen tärkeä asia on kuvien laatu. Jos kuvat ovat epätarkkoja, tärähtäneitä tai rakeisia tulee sellainen olo että yritystä ei niin kiinnosta mikä ulosanti oikeasti on. On hyvä suunnitella minkätyyppisiä kuvia julkaisee. Kuvien yhteensopivuus on myös melko suuri osa tiliä. Jos taas kuvat ovat liian erilaisia ja huonolaatuisia, saa tilistä todella sotkuisen ja epäasiallisen kuvan.
Omasta mielestäni hyvä esimerkki selkeästä ja kauniista Instagramtilistä on Original Sokos Hotel Presidentin Instagram. Hotelli sijaitsee Helsingissä on onkin saanut Suomen paras majoituspaikka -tunnustuksen. Hotellin Instagram on kaunis, kuvat ovat yhteensopivia ja houkuttelevia. Tilillä näkee ihana mukavia kuvia hotellihuoneista ja yleisesti hotellista sekä sen henkilökunnasta. Yritys jakaa myös tilillään asiakkaiden ottamia kuvia ja kokemuksia, joka antaa myös mukavan kuvan. Instagramin perusteella pelkästään hotellista saa korkeatasoisen, luotettavan ja ihanan kuvan. Tilin esittelyssä on kirjoitettu myös englanniksi, jotta myös ihmiset muualta ymmärtävät mistä on kyse, vaikkakin kuvat puhuvat puolestaan. Kuvien tekstit ovat myös kivoja ja oikein kutsuvat ihmisiä majoittumaan!
Linkki instagramiin: https://www.instagram.com/sokoshotelpresidentti/?hl=fi
Mukavaa alkavaa viikkoa! <3 Terkuin,Mimmi