Asiaa bloggaamisesta

Moikka!

Tässä päivityksessä puhun bloggaamisesta ja blogista. Mitä on bloggaaminen? Bloggaaminen on minusta ajankohtainen aihe ja sitä esiintyy paljon, erityisesti YouTubessa näkee ”vloggaamista” eli videobloggaamista. Idea on sama kuin tavallisissa blogeissa, mutta vloggaaja kertoo ajatuksiaan ja kokemuksiaan videoiden välityksellä. Blogin tekijä kirjoittaa tai esim. tekee videoita haluamistaan aiheista täysin omalla tyylillään. Kirjoittamisen lisäksi tähän kuuluu mm. valokuvaamista, kuvankäsittelyä ja yleisesti blogin ylläpitämistä. Blogia voi pitää yksityinen henkilö tai esim. yritys. Blogin pitäminen vaatii kirjoitustaitoa ja taitoa siihen, että pystyy tuottamaan mielenkiintoista materiaalia ihmisille. Blogista on myös mahdollista saada tuloja kaupallisen yhteistyön avulla.

Moni yritys käyttää omassa markkinoinnissaan ja tiedottamisessaan blogia. Blogin pitäminen on kannattavaa yrityksille. Positiivisia puolia on monia, joita ovat esimerkiksi näkyvyyden kasvu hakukoneissa ja somessa, yrityksen vakuuttavuuden ja omanlaisen kuvan kasvaminen ja blogi myöskin palvelee asiakasta. Blogista asiakkaat saavat ajankohtaista tietoa yrityksestä ja esim. henkilökunnasta. Blogin pitäminen sopii siis niin yrityksille kuin yksityisille henkilöille.

Kun Bloggaamista on aloittamassa, kannattaa miettiä sitä, mitä blogialustaa käyttää ja miten saada blogista ”houkuttelevan” näköinen. Minusta blogissa kuvat ovat melkeinpä yhtä tärkeässä asemassa kuin teksti. Kuvat herättävät mielenkiintoa tekstiin. Jotkut kirjoittavat blogia ihan huvin vuoksi ja jotkut saattavat kirjoittaa hyötyäkseen siitä jotain. Blogin kirjoittamisessa on yleisesti paljon hyviä puolia, joita ovat esimerkiksi: kirjoitustaidot kehittyvät, oman henkilöbrändin luominen, mahdolliset tulot (jos sivulla on tarpeeksi kävijöitä).

Itse tykkään erityisesti matkailuun ja muotiin liittyvistä blogeista! On ihana katsella kauniita kuvia ja mielenkiintoisia tekstejä ulkomailta. Kivoista päivityksistä saa usein inspiraatiota esim. omaan pukeutumiseen tai siihen, mihin haluaisi matkustella.  Tykkään vielä enemmän vlogeista jotka liittyvät matkailuun, kuin tavallisista blogeista. Esimerkiksi vloggaaja Ilona Ylikorpi tekee ihania videoita ulkomailta. Siinä tulee itsellekin matkakuume! Varsinkin Ilonan videot Balilta ovat tosi kivoja.

Aurinkoista päivää kaikilla! 🙂

Terkuin, Mimmi

Matkailuun liittyen vielä kuva viime syksyn Nizzan-reissulta! <3

Puheenaiheet Ajattelin tänään Trendit