Elämyshakuisuus, tuo väheksytty piirre
Paitsi erityisherkkyydestä, myös elämyshakuisuudesta tunnistan vahvasti itseni. Täytyy sanoa, että oon myös tosi onnellinen tästä piirteestä, sillä se on vienyt mahtaviin paikkoihin ja antanut tiettyä ennakkoluulottomuutta asioiden kokemiselle. En olisi ikinä muuten kasvanut ihmisenä näin paljon. Ehkä tästäkin päiväkirjasta voi muutamasta elämyksestä lukea.
Erityisherkän elämää-sivustolla kerrotaan seuraavaa:
Erityisherkkä ihminen voi olla myös elämyshakuinen, helposti rutiineihin ja toistuviin kuvioihin kyllästyvä tai turhautuva.
Erityisherkän elämykset eivät välttämättä tarkoita extreme-lajien harrastamista tai äärimmäisten elämysten ja adrenaliiniryöppyjen hakua; elämyshakuinen erityisherkkä kaipaa elämäänsä vaihtelua, matkustelee uusiin paikkoihin, vaihtaa impulsiivisesti työpaikkaa, aloittaa uusia harrastuksia tms.
Erityisherkkyys aiheuttaa tarpeen päästä palautumaan ja rauhoittumaan jännitystä tai ylivireyttä aiheuttavien seikkailuiden jälkeen tai joskus yllättäen kesken kaiken. Haasteena on innostumisen ja jaksamisen tasapainottaminen. Tämä yhdistelmä on usein hyvin haastavaa myös ulkopuolisen ymmärtää.
Ymmärrän, että ymmärtäminen voi olla vaikeaa:)
Vaihtelunhaluinen minä nimenomaan olen. En etenkään kestä tylsyyttä, enkä sitä, jos ei mitään ole odotettavissa. Minkä voimalla sitten jaksaisin? Tykkään siitä, että saa jatkuvasti suunnitella, haaveilla ja toteuttaa haaveitaan. Ja että aina on jotain uutta tulossa. Kyllästyn myös harrastuksiin melko nopeasti, kun jokin parempi harrastus tuleekin jo tilalle. Ei minusta olisi jumpassa kävijäksi (kokeiltu on).
En myöskään (yleensä) pidä rutiineista, siitä syystä en esim. voi olla vierailulla montaa yötä. En pidä etukäteen sovituista ruoka-ajoista ollenkaan, ne alkavat yleensä ahdistaa. Elämä olisi liian rajoittavaa, jos pitäisi aina syödä tiettyjen aikataulujen mukaan. Mielummin syön silloin, kun on nälkä. Ja usein vielä teen asiat nurinkurin, eli jälkiruoka ensiksi ja sen jälkeen pääruuan valmistus.
Vähän häiritsee se, että joskus elämyshakuisuus nähdään jonkinlaisena ”kokemusten keräilynä”. Mielestäni tuo on jopa vähän loukkaavasti ilmaistu. Entä jos ne kokemukset vaan tuottaa niin paljon iloa? Toisaalta, vaikka joku sitten keräilisikin kokemuksia, niin ei kai se ole keneltäkään pois? Itse olen kyllä yleensä sanonut, että jos elämyshakuisuus alkaa tuntua ”rasti ruutuun”- meiningiltä, niin silloin kannattaa laittaa hetkeksi kaikki haavelistat ja suunnitelmat pois, ja mielummin kuunnella itseään kaikessa rauhassa. Kyllä se totuus sieltä löytyy. Elämyshakuisuus ei ole suorittamista, vaan siitä pitää nimenomaan nauttia.
Olen myös kuullut, että jotkut asiat olisivat tyhmiä tai tyhmänrohkeita (ja myönnettäköön, että olen ollut vähän loukkaantunut tästäkin). Kun mielestäni kokemissani asioissa ei ole mitään sellaista, ja kaiken olisin valmis tekemään myös uudelleen. Lisäksi erityisherkkien elämyshakuisuus on yleensä riskejä kaihtavaa. Jos kieltäisi itseltään elämyshakuisuuden, se on vähän kuin kieltäisi oikeuden olla onnellinen omalla tavallaan. Kannattaa muistaa, että koti on yleensä ihmisen vaarallisin paikka, eli jos jotain tapahtuu, se tapahtuu todennäköisesti siellä.
En esimerkiksi ole koskaan joutunut ryöstetyksi ulkomailla. Päinvastoin, minulta on vieneet rahaa ja tavaroita ihmiset, joita luulin ystävikseni – ihan täällä Suomessa. Että näin.. joskus siis vieraskin voi olla luotettavampi kuin tuttu ihminen. Ja ei keskusteleminen yleensä vaarallista ole. Jokainen kohtaaminen voi opettaa jotain, ja eihän sitä voi elää niin, että aina pelkäisi kaikkea ja varautuisi pahimpaan. En minä ainakaan halua.
Sitäkin kuulee, ettei arki ole sen kummempaa tai erilaista missään muualla. Rohkenen olla tästäkin eri mieltä. Mielestäni se on aika erilaista, jos on luksushotellissa pokeripelaajien kanssa, slummissa kummilapsia tapaamassa tai amissien luona maatilalla. Toki samaakin on, mutta paljon myös niitä eroja – joka tekeekin tästä kaikesta mielenkiintoista. Harvemmin ihminen myöskään katuu koettuja ja tehtyjä asioita, yleensä kai kadutaan enemmän niitä tekemättömiä.
Tässä yksi viimeisimpiä elämyksiä: lähdössä rotkovaellukselle Madeiralla. Sinnekin kannatti ilman muuta lähteä, tuli sellainen itsensä voittanut olo.