Erityisherkkyydestä
Aina sen olen tiennyt. Ei siis ihme, että kun erityisherkkyydestä tuli puhe, tunnistin heti itseni – tuon täytyy koskea minua. Sitä huomasi jo lapsena, että koskettavaa runoa lukiessa alkoi palella, ja jos vieraita ihmisiä tuli kylään, sitä meni mielummin sängyn alle piiloon kun vieraita tervehtimään. Muutenkin aikaansa saattoi tuolloin kuluttaa piirtelemällä, kirjoittamalla, istumalla puussa tms. Enkä lapsena erityisesti pitänyt vieraista lapsista, sillä olivat monesti liian meluisia, joten aikuisten seura kiinnosti useimmiten enemmän. Muistan myös jo tuolloin olleeni huolissaan luonnon tilasta ja maailman tapahtumista yleensä. Toisaalta olin myös hyvä haaveilemaan ja päiväunelmoimaan.
Herkkyystestistä sain 20/23, muutaman kohdalla en tosin oikein tiennyt, mitä vastaisin. Siten vastaus saattaisi olla korkeampikin. Hieman ärsyttää, kun erityisherkkyydestä on nyt tehty joku ”muotidiagnoosi” vaikkei se ole diagnoosi ollenkaan. Toisaalta, yritän ajalla positiivisesti: jos olinkin epämuodikas koko ikäni, niin nyt minustakin on vihdoin tullut muotia! Ehkä se ärsytys tulee monille myös siitä, kun käytetään sanaa ”erityinen”. Se kai on lähinnä kökkö suomennos, mutta parempaakaan sanaa ei toistaiseksi ole. Englanninkielinen highly sensitive olisi varmasti parempi. Me ei olla erityisiä, me ollaan varsin tavallisia:) Vaikka vähemmistössä ollaankin.
Tämä oivallus ja tietoisuus erityisherkkyydestä on tuonut paljon hyvää elämään. Olen ensinnäkin löytänyt samanhenkisiä ihmisiä, enää ei ole niin ulkopuolinen olo kuin ennen. Enkä näinä päivinä tunne syyllisyyttä siitä, jos en ole aina pystynyt puolustamaan itseäni aggressiivisempia ihmisiä vastaan. Toisaalta, näin ei ole jälkeenpäin mitään hävettävää. Minusta on myös ihanaa olla herkkien ihmisten seurassa: usein he huomioivat kanssaihmisensä erittäin hyvin. Ajatellaan, että miltä siitä toisesta tuntuu – ja sitä ajattelua tarvittaisiin tässä maailmassa enemmänkin.
Päädyin myös jo jonkin aikaa sitten järjestämään erityisherkille kurssiviikonloppua Ystävyyden majatalossa. Tapahtuma oli kotikutoinen, eli paljon tehtiin itse, jotta hinta saatiin pidettyä edullisempana. Siihen liittyi herkille sopivaa toimintaa: rentoutusta, yhteisiä keskusteluja, taidetta, ulkoilua ja saunomista. Kaikki osallistuminen oli vapaaehtoista. Minusta oli myös ihanaa, kun lähtiessä sain yhdeltä osallistujalta suklaalevyn ja itsetehdyt sukat. Tämän on siis täytynyt olla tärkeä juttu:) Ja kun osassa keskusteluja herkistyttiin kyyneliin asti, tämän on täytynyt myös olla jotain hyvin koskettavaa.
Paikkana Ystävyyden majatalo oli myös tähän erittäin sopiva. Se on myös paikka, jossa asutaan vakituisesti ja sinne voi tulla toipumaan vaikeista elämäntilanteista. Ovet ovat aina avoinna. Sinänsä oli hauska sattuma, että olin miettinyt tätä sopivaksi paikaksi erityisherkille, ja sitten toinen erityisherkkä oli miettinyt samaa. Niinpä meitä oli lopulta kasassa 5-6 hengen järjestäjäporukka, jolla tämä saatiin toteutumaan. Tietääkseni kurssi järjestettiin myös seuraavana vuonna uudestaan, vaikka itse en ollutkaan tuolloin mukana. Mutta hieno juttu, jos se sai jatkoa. Tuli varmasti tarpeeseen. Ja eihän sitä tiedä, mitä seuraavaksi keksitään. Ainakin itse olen käytettävissä, jos jotain vastaavaa vielä ilmaantuu ja omat aikataulut vain antavat myöten.
Ystävyyden majatalo on tällainen tunnelmallinen vanha talo, jossa jokainen huone on omanlaisensa, ja huoneilla on jopa omia kummeja.
Ja paikasta löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia. Iltasaunan jälkeen oli varsin tunnelmallista istua kuistilla, nauttien järven hiljaisuudesta, kynttilänvalosta ja muiden herkkien ihmisten seurasta.