Hiljaisuuden retriitti

Haluaisitko kokea koko viikonlopun ajan huolenpitoa, tulla valmiiksi katettuun pöytään ja nauttia upeista luontoelämyksistä? Kuulla sanoja, että juuri sinä riität ja olet hyvä sellaisena kun olet, ilman mitään suorituksia? Harvinaista puhetta tässä maailmassa. Ja havaita, kuinka luontoa huomioi aivan eri tavalla kun pysähtyy kuuntelemaan ja ihmettelemään.

Alunperin ajatus hiljaisuuden retriitistä kuulosti mielestäni vähän oudolta. Eikö siellä oikeasti saa puhua mitään? Voin kai olla hiljaa kotonakin? Mutta kun aikanaan opiskelijaretriitti maksoi vain 30-40 euroa / viikonloppu, päätin kuitenkin kokeilla – ja jäin hyvällä tavalla koukkuun. Retriitti on omaa, rauhallista villasukka-aikaa. Siellä tapahtuu juuri niin paljon tai vähän kun itse haluaa. Ehkä jopa paljon sisäisesti, mutta vähemmän fyysisesti. 

Ja miten aina yllätynkään siitä, kuinka ihanissa paikoissa retriittejä vietetään: 

Että ihanko totta, tännekö minä pääsen vieraaksi? Viimeisin oli tällainen keltainen huvila, entinen maatila. Heinäkallion leirikoti. Ja hiljaisuuden retriitissä jokainen saa aina oman huoneen. Olinkin aivan ihastunut tähän vihreään huoneeseeni: 

Sieltä oli myös näkymä järvelle päin. Levollista.

Ensimmäisen ruokailun aikana saa yleensä jutella, jonka jälkeen laskeudutaan hiljaisuuteen. Sen jälkeen muiden osallistujien kanssa ei keskustella. Päiviä rytmittävät yhteiset rukous-ja lauluhetket, virikepuheet ja aterioinnit.

Tästä kiikkustuolisalista alkoi meidän yhteinen hiljaisuus. Ja vaikka sanoja ei vaihdetakaan, yhteys on vahva. 

Illalla yleensä lämpiää sauna. Mikään ei kuitenkaan ole pakollista, ja asioita tehdään omien voimavarojen mukaan. Myös nukkumiseen ja luonnossa liikkumiseen voi ottaa aikaansa. Minusta on myös aika ihanaa, että jos jotakuta ei ollenkaan näy, saattaa pappi tai muu vetäjä mennä katsomaan, onko tällä henkilöllä kaikki hyvin. Kuinkahan monella arjessa vastaava toteutuu? Vetäjiltä voi myös varata ajan henkilökohtaista keskustelua varten. Olen pari kertaa näin tehnytkin ja keskustelut on olleet antoisia. Toisella kerralla vetäjä myös silitti tukkaani ja katsoimme yhdessä järvelle. Siinä hetkessä oli jotain hiljaisen kaunista. Samoin sitä on ollut poluilla, joilla saattavat palaa kynttilät. 

Ja niin aurinkokin lopulta putosi pellon taa. Täällä on ollut ihana vaipua uneen.. 

Usein retriitin jälkeen tuntuu, kuin olisi ollut hetkellisesti jossakin toisessa maailmassa.