Introvertti matkaseuralaisena

Nyt kun tuli edellisessä merkinnässä kirjoitettua elämyshakuisuudesta, täytyy ehdottomasti kirjoittaa aiheesta myös näin introvertin näkökulmasta. Olen ollut useimpien testien mukaan introvertti, joidenkin mukaan ambivertti (eli ekstrovertin ja introvertin välimaastoa). Oletan, että tuo ambiverttiys liittyi itselläni ainakin osittain elämyshakuisuuteen: introvertti ymmärtääkseni pitää tasaisesta elämästä, minä en juurikaan. 

Joku myös kerran kysyi, että mistä tietää olevansa introvertti. Vastasin, että siitä, kun seurassa ollessa väsyy, vaikka olisi hauskaakin ja sitä latautuu lähinnä yksin ollessaan. Yksinoloa ja omaa aikaa myös tarvitsee joka päivä. Ihmiset kuluttavat energiaa. Senkin olen huomannut, että minulla on harvoin tylsää yksinäni, mutta toisinaan tylsää seurassa, jos puheenaiheet eivät ole kiinnostavia tai jos ovat liian pinnallisia. (Tuttujen ei pidä nyt tästä loukkaantua, sillä tämä koskee enimmäkseen vieraampia porukoita, joissa ei välttämättä tunne oloaan kotoisaksi.) 

Olen myös kuullut kommentin, etten vaikuta ollenkaan introvertilta. Tässä taas saattaa olla kyseessä se, että moni voi sotkea ujouden ja introverttiyden keskenään. En kai varsinaisesti ole kovin ujo, mutta aina en vaan ole sosiaalisella tuulella. Hermostuneena saatan myös toisinaan puhua paljon ja se voi antaa omat käsityksensä. Mutta jos minut tuntee pidemmältä ajalta, niin tietää, että paras hetkeni on yleensä se, kun saan istua illalla sängyssä kannettava sylissäni ja pohtia sitä kaikkea, mitä päivän aikana tapahtuikaan. Ja ehkä kirjoittaa..

Matkaseuralaisena tällainen elämyshakuinen introvertti on vähän kaasua ja jarrua-tapaus. Sydän hakkaa innosta päästä kokemaan uusia asioita, mutta seura ja tapahtumat kuluttavat voimat saman päivän aikana, jolloin täytyy päästä vetäytymään. Matkoilla ollessa huomaa, että tarvitsen ehdottomasti (ainakin joka toinen päivä) sellaisen muutaman tunnin rauhallisen hetken omissa oloissani. Melkein olisi parempi, jos voitaisiin ottaa matkakumppanien kanssa omat huoneet, mutta se ei oikein ole taloudellisesti kannattavaa. 

Viimeiseltä reissultamme Visbystä tuli nähtyä esim. tällainen ihastuttava puutarha. Meitä oli kuusi henkilöä tällä matkalla. 

Ehkä enemmän erityisherkkyyteen kuin introverttiyteen liittyvät seuraavat asiat, mutta mainitsenpa niistä kuitenkin. Olen aina ollut tosi herkkäuninen ja en ole koskaan onnistunut nukahtamaan teltassa. Se kai johtuu pitkälti epämukavuudesta: tarvitsen oman, suljetun tilan, jossa on ennen kaikkea tasainen lämpötila ja riittävän pehmeä makuualusta. Yhteisissä tiloissa on haasteena myös äänet, jos joku esim. kuorsaa, ei omasta nukkumisesta tule mitään. Korvatulppiakaan en pysty käyttämään, sillä tiedostan niiden olemassaolon koko ajan. Tavallaan olisi tosi hienoa pystyä yöpymään luonnon helmassa, mutta enää ei halua kokea sitä uuvahtanutta oloa, joka on seurannut näistä yrityksistä. Ehkä siis jatkossakin valitsen suosiolla majoituksen sisätiloissa. 

Visbyn kadut olivat kukassaan ja talot matalia ja idyllisiä. 

Ja jos vielä palataan siihen oman ajan tarpeeseen, huomaan ainakin itse tulevani melko kireäksi, jos en sitä saa. Silloin myös yleensä puhuminen ja kuunteleminen loppuu, ja ja jaksan vastata kaikkeen lähinnä ”niin”, ”joo”, ”aivan” ym. Mutta tuolloin en enää ole todellisuudessa läsnä. Eli parasta mitä introvertin matkaseuralainen voi tälle antaa, on oma aika. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Välillä voidaan käydä omilla retkillämme ja sitten taas palata yhteen. Ja silloin on varmasti itsekin taas paljon parempaa matkaseuraa.