Istuin eilen Porvoossa vanhassa puutalossa ja meneillään oli jännä paikka: olin saapunut kokemusasiantuntijoiden ryhmähaastatteluun. Ilmeisesti lyhyestikin kerrottuna tarinani kuulosti mielenkiintoiselta, sillä tänään tuli puhelu, että minut on valittu koulutukseen..! Uskomatonta. Tätä kestää sitten ensi kevääseen saakka, ja jos kaikki menee kuten pitääkin, tulen valmistumaan tuolloin kokemusasiantuntijaksi. 

Niin, mikä ihmeen kokemusasiantuntija? Kyseessä on siis henkilö (tai omainen), jolla on omakohtaista kokemusta esimerkiksi jostakin sairaudesta tai vaikeasta elämäntilanteesta, ja joka on käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen. Heidän avulla kuullaan tarinoita sairauksien / elämänkriisien aiheuttamista oireista, tunteista, hoidosta ja toipumista edistäneistä asioista. Kokemusasiantuntijat kehittävät palveluita paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, lisäävät ihmisten ymmärrystä, muuttavat asenteita ja antavat toivoa muille samaa kokeneille. 

On tässä elämässä kyllä huomannut, että suurinpiirtein kaikkea mahdollista voi tapahtua. Välillä sitä saattaa lähteä asumaan ulkomaille, saada ylennyksen töissä, tulla irtisanotuksi, joutua sairaalaan, jotkut läheiset saattavat kuolla ympäriltä, uusia syntyä jne. Mikään inhimillinen ei ole näköjään vierasta. Eikä aina edes uskalla ajatella, mikä se seuraava käänne on. Ja ehkä se on parempi kun ei tiedä. Tiedän silti sen, että tietyt kokemukseni on jo auttaneet ainakin muutamia ihmisiä. Olen osallistunut parin väitöskirjan tekoon ja käynyt puhumassa lääketieteen opiskelijoille. On ollut mahtavaa, että minulla on ollut jotakin sellaista tietoa, jota heillä ei tuolloin vielä ollut ja josta voi olla apua muille. 

Kävin kesän korvilla vanhassa, tunnelmallisessa ravintola Kaisaniemessä kuulemassa kokemusasiantuntijoiden tarinoita. Tarjolla oli pientä syötävää ja tarinoita, jotka menevät suoraan ihon alle. Itselläni tulee usein tippa linssiin jo ennen kuin kertoja on varsinaisesti edes ehtinyt aloittaa. Niin mahtavia selviytymistarinoita nämä on olleet. Minulle tulee myös näistä mieleen elokuva Ihmeellinen on elämä, joka esitetään aina joulun aikaan. Päähenkilö on toivonut näkevänsä maailmaa, mutta joutunut jatkuvasti uhraamaan haaveensa muiden asioiden takia. Lopussa kuitenkin selviää, miksi tällä kaikella oli niin paljon merkitystä. 

Olen joutunut miettimään paljon samaa. Joskus on tuntunut oikein pahalta, kun sitä tiedostaa, mitä olisi halunnut aikanaan tehdä, mutta nyt se on tietyistä syistä liian myöhäistä. Minun tarinani ei vaan mennyt niin kuin olin suunnitellut. Haasteena on tietysti näissä tapauksissa välttää katkeroituminen – jotakin tästä on opittava. Uskon, että minulle ja muille kokemuskoulutettaville tulee vielä todella antoisa vuosi tämän kaiken parissa. Todennäköisesti ehtii tapahtua hyvin paljon, etenkin sisäisesti, ennen kuin tästä koulusta valmistutaan. Ja tämä on ehkä haastavin koulu mitä ikinä.