Verikuppaus
Selkä- ja hartiajumeista päätellen alkaisi taas olla se aika vuodesta – aika siirtyä kupparille nimittäin. Olen käynyt kuppauksessa useamman kerran ennenkin, ja kokenut, kuinka jumit on jääneet pöydälle ja kaiken jälkeen on vain ihmeen kevyt olo. Melkein kuin kävelisi muutaman askeleen ylempänä.
Tottakai minuakin alussa jännitti. Yksi kaveri myös kysyi, eikö kuppaus ole hirvittävän kivuliasta. Siihen voin kyllä todeta, että ei sentään. Minullekin, jolla on varsin matala kipukynnys, kuppaus on vielä senkin osalta siedettävää. Haavat tehdään haavaleikkurilla tai kuppauskirveellä, joista jälkimmäisen koin miellyttävämmäksi. Toki tätä ennen saa myös saunoa olonsa raukeaksi ja ihon tulee antaa lämmetä. Yleensä myös hieronta auttaa.
Wikipedia kertoo seuraavaa: Kuppaus on vanha kansanparannuskeino. Se perustuu klassiseen humoraaliopin mukaiseen käsitykseen neljästä ihmisessä olevasta perusnesteestä: verestä, limasta, mustasta ja keltaisesta sapesta. Nämä nesteet saattavat joutua epätasapainoon, jolloin kehossa ilmenee sairauksia ja vaivoja. Kuppauksessa hoidettavalta poistetaan laskimoverta käyttämällä välineenä kuppaussarvia tai imukuppeja, jotka imeytetään ihoon vetämään verta alipaineen avulla. Sekä kuppausta että kahta muuta vanhaa hoitokeinoa, suoneniskentää ja verijuotikkaita, on perinteisesti käytetty ”pahan” ja ”sairaan” veren poistamiseen elimistöstä.
Minusta tuntui ensimmäisellä kerralla, että veri on kuin mustaa sakkaa, etenkin pahimmissa selän kipupisteissä. Seuraavalla kerralla taas sain kehuja kupparilta, kuinka olen oikea unelmakupattava, kun verta poistuu niin paljon. Hänessä taisi olla vähän vampyyrin vikaa. Mutta niin jäi taas yhdet vaivat pöydälle (jotka johtuvat todennäköisesti elämäntavoista, eivät suinkaan mistään nesteiden epätasapainotiloista:)). Ja lopputulos näytti suurinpiirtein tältä:
Nuo meetvurstin näköiset laikut hälvenevät yleensä parissa päivässä ja häviävät viikossa kokonaan. Toisaalta niiden olemassaolo ei ole minua haitannut, onpahan syntynyt hyviä keskusteluja aiheesta.