Hyvän päivän touhuja
Siirryin blogini kanssa tänne Lilyyn, koska täältä on helppo löytää muita bloggaajia ja luoda keskustelua. Kopioin muutamat tekstit tänne bloggerista, pohjustamaan, kuka minä olen jne. ettei tarvitse kaikkea kirjoittaa uudestaan.
Mulla on taas hetki omaa aikaa, kun lapsi nukahti sohvalle. Tänään on ihan huippu hyvä fiilis ja energinen olo. Heräsin aamulla pirteänä ja ollaan touhuttu Elian kanssa koko ajan. Ihan parast huomata toisen ilo ja into, kun on täysillä mukana leluautoilla pärräämisessä, ison duplo tornin rakentamisessa ja eläinten lastaamisessa safarirekkaan. Sitten vielä popitettiin musaa ja mä tanssin Elian kanssa vaikka kuinka kauan. Eikä edes sattunut pahemmin mihinkään! Ulkona on tullut ihan hirmuisesti lunta ja kun Elia herää, siirrytään tuonne lumen keskelle touhuilemaan.
Mä odottelen tällä hetkellä erillishaun päättymistä, jotta saisin kutsun pääsykoe haastatteluun. Oon niin super innoissani aloittamassa opiskelua ja toivon tosissaan, että tää juttu onnistuu. Mulla on jo ammatti, mutta en sille alalle ole päässyt sisään oikein ikinä, vaikka erinomaisin arvosanoin valmistuin. Töissä olin tosi kivassa paikassa ennen Eliaa, mutta en sinnekään palkan puolesta aio palata. Suoraan sanottuna mä palan jo halusta päästä töihin tai edes kouluun. Elintaso paranee kuitenkin aina töissä ollessa niin huimasti. Nyt lapsen kanssa kotona toki nautin olla, mutta musta olisi ihan ok, jos Elia pääsisi tapaamaan muita lapsia päiväkotiin ja saisi siellä sellaista puuhaa, mitä mä en täällä kotona pysty tarjoamaan. Silti jännittää ihan kauheasti miten se kaikki sitten hoituu ja miten Elia suhtautuu ja miten mä selviän siltä pillitykseltä, kun pitää jättää tuo pikkuinen päiväksi hoitoon. Ollaan kuitenkin 24/7 yhdessä oltu suurinpiirtein aina. Ellei tietysti isällään käymistä lasketa ja muutaman kerran minun äidilläni tai isälläni hoidossa oloa. Elia on onneksi tosi sosiaalinen ja iloinen luonne ja tykkää hirveästi touhuta muiden lapsien kanssa. Mutta esim. just nyt kova yksivuotiaan uhma menossa. About kaikki kiukuttaa, jos ei mene just eikä melkein hänen mielensä mukaan.
Oon tässä kauheasti kevätjuttuja suunnitellut kotiin, vaaleanvihreään ja vaaleanpunaiseen ja kultaiseen aion värejä vaihtaa… Elian huonetta tuunataan, kunhan saadaan myytyä sieltä pari juttua pois tieltä. Tauluja haluaisin seinille, pari tilaan ensi kuussa kun löysin viimein mieluisia ja tarpeeksi ”mun” tyyliä. Ei ole oiken napannut mitkään isot kaupunki maisemat yms. ikea taulut. Ei sillä, etteikö ne tosi monessa kodissa näytä ihan super hienolta.
Elialle tilasin Zaralta pari vaatetta, keväisen ”sade”takin ja parit ihanat housut. Lisäksi kirppikseltä löytyi jo aikaisemmin Elialle super ihania vaatteita ihan alle kympillä. Lisäksi Elia sai sieltä puisen vauvojen Tingatinga tarinoita kirjan, joka on ollut ihan super rakastettu… Mä rakastan shoppailla Elialle.. Ehkä vähän liikaakin välillä, mutta toisaalta oon tällä hetkellä elämässäni aivan hyvässä taloudellisessa tasapainossa. Olen oikeastaan yllättynyt, miten tällä tavalla yh- mammana (tai no onhan mulla nykyään vakava parisuhde, mutta silti), oon päässyt ihan järkyttävän kurjasta tilanteesta jaloilleni näinkin hyvin. Elämä hymyilee ja aurinko paistaa. En malta odottaa kesää ja mahdollisuuksia päästä vielä töihin. Tuntuu tosi positiiviselta kaikki. Jokatapauksessa kevään shoppailuissa mulla näkyy kauniit värit ja hillityt kuosit tasapainossa. Itselleni oon tosi huono ostamaan vaatteita ja tyylittelemään oon niin totaalisen ”tavallinen”, kun voi vaan olla. Mutta Eliaa tykkään pukea kivasti.
Ajattelin tällä viikolla kirjoittaa vielä vähän, millä tavalla pidän mun kuntoa yllä sairauden kanssa. Millä tavalla elän, jotta pidän eds, cfs ja mcas oireluani kurissa. Olen vielä ihan matkani alussa, vasta viime kesän lopussa löysin apua ja oikeasti aktiivisia vertaisia, jotka tosissaan pyrkivät parantamaan elämänlaatuaan. Heidän ja oman tutkimuksen ja loistavan lääkärin avulla nousin jaloilleni tilasta, jossa olin jo ihan varma kuolevani. Ja kaiken sen jälkeen, olen nyt tässä aivan super pirteänä, paremmin voivana ja pikkuhiljaa kohti niin ”normaalia” kuntoa kuin kroppani vaan sallii.
