Elaimen menot
Koirahöpötysvaroitus.
Minulla on suurimman osan ajasta seuranani huumorintajuinen bichon frisé -poikani Salama. Ässä on aika jätkä. Sillä on suurin sydän ikinä. Parhaimmat kehut olen saanut Salaman kasvatuksesta: poika on ystävä kaikkien kanssa eikä pelkää tai vieroksu ketään. Salamaa ovat rapsutelleet raksajätkät, pultsarit, hienostorouvat, pikkulapset ja kaikki siltä väliltä. Paras kohteliaisuus, joka minulle on pitkiin aikoihin myönnetty on tuttuni sanoma ”Salama on kyllä tosi ihana ja jotenkin avoin koira. Te olette Salaman kanssa tosi samanlaisia”.
Kuulostaa ehkä hassulta niiden mielestä, joilla ei ole koiria, mutta olen Elaimen kasvatuksessa pyrkinyt kasvattamaan omalla esimerkilläni. Olen mennyt Jätkän kanssa rohkeasti eri paikkoihin olematta säikky, jutellut ihmisille ja kannustanut koiraa olemaan pelkäämättä vieraita rapsuttajia. Meillä ei pikkurisahduksista säikytä. Ainoa harmillinen sivutuote tästä on se, että pojalla ei ole oikein mitään itsesuojeluvaistoa :D. Nyt kohta kolmen vuoden kypsässä iässä hän on alkanut vähän oppimaan rajojaan, lähinnä kyse on häntä huomattavasti suuremmista koirista, jotka saattavat olla arvaamattomia ja varsin reviiritietoisia.
Mutta siis niistä menoista. Salamallahan on ihan oma sosiaalinen elämänsä: häntä pyydetään kylään säännöllisesti kolmeen eri paikkaan. Ensimmäiset, jotka Salamaan oikein ihastuivat, olivat siskoni ja hänen miehensä ja miehen pikkupoika. Ilmeisimmin Jätkä tykkää, kun ympärillä on menoa ja meininkiä! Kaksi pikkupoikaa ja niiden meiningit :). Toinen paikka, jossa Salama käy usein, on ystäväni Sinikan asunto. Sinikalla on ollut bichon friséitä myös ja hän on todellinen koiraihminen. Sieltä tuli viime viikolla hattaran näköinen, vitivalkoinen kaveri takaisin. Kai se sama turkki oli, vain oikein pestynä :D. Kolmas paikka on työkaverini luona, heillä on myös pari lasta ja koira saa siellä riehua ja paimentaa sydämensä kyllyydestä. Onneksi on nämä luottoihmiset, koska työssäkäyvänä opiskelijana välillä on hyvin vaikea järjestää menojaan niin, että koira ei olisi liian pitkiä aikoja yksin kotona.
Tänä aamuna heräsin puhelimen piippaukseen: Sinikka kysyi, lähtisikö Salama taas kävelylle. No lähtihän se. Ja minä painuin takaisin sänkyyn. Kun heräilin ja hain Ässää alakerrasta, tuli mukana myös heliumpallo ”Salaman sai sen puistosta”. Okei :). Jätkä oli myös syönyt pari lusikallista jäätelöä (Sinikka tunnusti nolona) ja ollut ihmettelemässä vappuhulinoita. Kerran oli kuulemma saanut ihan omankin annoksen kivalta kiskantädiltä! Nyt iltapäivällä pikkukaveri lähti taas Sinikan mukaan, koska huomenna mulla on pitkä päivä ja ilta enkä ole kotona. Kova ikävähän sitä aina tulee, on se vaan niin rakas pieni Elain.