Mennyt, tuleva mies

Parhaat biisit on niitä, joista tulee mieleen muistoja tai joku fiilis vuosien varrelta. Joiden voimalla palaa sinne, minne ei enää muuten pääse tai ole muistanut aikoihin matkata.

Kun nyt kuuntelen J. Karjalaisen uutta levyä, minulle tulee kumma tunne siitä, että kuuntelen jotain vanhaa ja tuttua, jota en kuitenkaan ole ennen kuullut. Että kuuntelen menneisyyttäni tulevaisuudessa. Että tulen kuuntelemaan tätä levyä ja siitä tulee minulle muistojen levy.

Rakastan ensimmäistä sinkkua ”Mennyt mies” ja erityisesti kohtaa, jossa lauletaan isän veistämistä puu-ukoista, joita löytyy pellosta. Keihäänkärjestä, joka löytyi ja katosi. Ja siitä, miten Jii veistää omat ukkonsa vinyyliin. Lav, lav, lav. Jotain niin vertauskuvallista elämästä yleensä. ”Riisinjyvä” -biisi jatkaa samoilla linjoilla: Karjalainen kertoo niin kauniisti siitä, miten pieniä olemme ajan virrassa. Minä kuulen näissä lauluissa myös sen, että sillä oman elämän pienuudella ei ole väliä, juuri ne ohikiitävät hetket ovat niitä tärkeimpiä. Ja se, että vaan elämme ja olemme olemassa sen pienen ajan, joka meille on annettu. 

Tiedän, että tämä levy tulee kestämään aikaa ja kuuntelua tässä osoitteessa. Albumin nimikin on kovin kaunis ja lohduttava. Tykkäätkö?

http://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM&feature=player_embedded

Kuvat: Radionova.fi ja cdon.com