Oman elämänsä suutari

Kolmisen vuotta sitten tuli käytyä Berliinissä Madonnan konsertissa ja sieltä tarttuivat mukaan tosi laadukkaan oloiset nilkkapituiset nahkakengät, täydelliset toimisto-oleiluun. Nyt kun taas toimistossa tulee vietettyä aikaa, niin kaivoin popot parin vuoden tauon jälkeen esille, koska nahkakengäthän ovat hyvin pidettyinä lähes ikuisia. Siis nimenomaan HYVIN PIDETTYINÄ.

Mutta mitä hittiä: niiden pohjat olivat irronneet kengästä kärjen kohdalta! Ei yhtään sievää. Usein näissä nahkakengissä ongelma on juuri tuo pohja. Joskus olen ostanut jotkut tosi kalliit saappaat, joiden myyjäliike suositteli ensimmäiseksi kävelypintojen vaihtoa. Vähän ihmetouhua laittaa kenkiin pohjat, joilla ei voi kävellä, mutta bisnes tietysti sekin.

Mutta nämä berliinipopot. Jotain pitäisi tehdä. Ja koska kenkiä ei tietenkään voi viedä suutarille kuten normaalit ihmiset tekisivät, hain Clas Ohlsonilta joustavan liimaustuloksen antavaa erikoisliimaa ja päätin korjata kengät itse. Tämä johtuu paitsi masokismin tasolle yltävästä ”minä-itse” -tuunaamispakkomielteestä, osittain siitäkin, että kerran suutarilla käydessäni kuulin ammattilaisen sanovan viereiselle asiakkaalle, että ”Laita niihin itse pikaliimaa niin pääset halvemmalla. Me teemme täällä ihan saman.” Olin vähän ihmeissäni, mutta nyt päätin kokeilla.

Biltemasta olen tainnut ostaa näitä näppäriä klipsejä, jotka sopivat kaikenlaiseen paskarteluun, joka vaatii tasaista puristusvoimaa. Paperia kengän sisään, liimauspintojen puhdistus, liimaa kehiin ja puristus. Sitten odottelemaan.

Vuorokauden jälkeen näytti aika siistiltä.

Lankkasin ja harjasin kengät ja nyt niitä kyllä kehtaa taas käyttää eikä tarvitse pelätä kompurointia. Raportoin, miten liimaus kestää.