Hautajaiset ovat ihan hirveitä, eikä niistä paljoa uskalleta puhua. Niiden valmistelu on hyvin raskasta, jo pakollisia käytännön asioita on valtavasti puhumattakaan muistotilaisuuteen liittyvistä järjestelyistä. Usein ihmisillä on epätietoisuus siitä, mitä menehtynyt ihminen olisi itse tahtonut. Kauheista juhlista voi kuitenkin saada kauniin viimeisen muiston läheisestään. Olisikin hyvä miettiä jo etukäteen, miten omissa hautajaisissaan tahtoisi toimittavan. Ja kuunnella, jos joku tahtoo kertoa omista toiveistaan. Jos ei muun takia, niin siksi, että jälkeen jäävillä olisi muutama asia vähemmän mietittävänään raskaassa tilanteessa. Ei mitään makaaberia käskytystä ja sanelua, vaan muutama juttu, jotka ovat itselle tärkeitä. Minä tahdon kiiltävän mustaksi maalatun, hyvin yksinkertaisen arkun ja vain valkoisia kukkasia. Ja polttohautauksen Äitin tekemät villasukat jalassa. Ja että ihmiset syövät hyvin ja puhuvat (rakastan puheita) muistotilaisuudessa muistoistaan ja siitä, millaisena he minut muistavat. Nauravat hyville muistoille ja pölhöilyilleni, surevat hetken kunnolla ja sitten jatkavat elämäänsä. Koska niin sen pitää mennä.

Nämä hautajaiset olivat pienet ja tyylikkäät. Niissä ei ollut mitään ylimääräistä. Ympäristöä kunnioittaen tehdyt arkku ja uurna hankittiin Ekoarkusta. Tilaisuuden kulusta oli painettu pieni ohjelmalehtinen, jossa oli lisäksi Lähtijän nimi ja kaunis kuva hänestä sekä erään tilaisuudessa lauletun laulun sanat. Läheisimmät valitsivat tilaisuudessa laulettavat virret ja uruilla soitettavan musiikin. Muistopuheen kirjoitimme yhdessä Lähtijän serkun kanssa. Kyselin myös muilta ystäviltä, mitä he tahtoisivat lähteneestä sanottavan. Puheen luki siunaustilaisuudessa pappi sanasta sanaan meidän puolestamme, ei siihen kukaan meistä olisi pystynyt. Luin sen uudestaan uurnan laskutilaisuudessa, sillä paikalla ei ollut tällä kertaa pappia ja osa sukulaisista pääsi mukaan vasta tähän toiseen tapahtumaan. Siunaustilaisuudessa Lähtijän ystävä säesti kitaralla ystäväänsä, joka lauloi lohduttavan laulun arkun vierellä. Arkulle laskin itse tekemäni seppeleen. Osa kukista oli valkoisia, osa kirkkaan värikkäitä, kuten persoona, jota olimme saattamassa. Olisin tahtonut tehdä uurnan Lähtijälle, mutta aika ei riittänyt. Siksi piirsin kuvan, jolla koristelin uurnan. Kuva oli hyvin yksinkertainen ja sen hyväksytin kaikilla Lähtijän läheisimmillä, erityisesti tämän siskolla, joka sai valita useammasta mallista sen, josta hän arveli rakkaamme pitävän. Pelkistetyn kuvan oheen kirjoitin lisäksi Lähtijän lempinimen, jolla hänen isänsä ja äitinsä häntä pienenä kutsuivat. Siitä tuli kaunis, yksinkertainen. Ostimme reilusti hautakynttilöitä ja pitkävartisen kynttilänsytyttimen ja veimme uurnan haudalle kynttiläsaattueessa. Haudalla lauloimme kauniin virren, jonka en edes tiennyt olevan virsi.

Muistotilaisuus pidettiin Lähtijälle tutussa kodissa. Tilaisuudessa taustalla soi Lähtijän kokoama biisilista Youtubesta, hänen lempimusiikkinsa. Lähtijän sisko oli koonnut hänestä yli 300 valokuvan kuvaesityksen, joka tallennettiin muistitikulle. Tikku kytkettiin televisioon, jossa .jpg-kuvat sitten pyörivät koko muistotilaisuuden ajan. Lähtijän serkut lukivat muistokortit ja addressit, joita hänen muistokseen oli lähetetty. Muistelimme rakastamme: hauskoja muistoja hänestä, ensimmäisiä muistoja, viimeiseksi jääneitä muistoja. Tarjolla oli Lähtijän lempikeittoa ja jälkiruuaksi tämän sisko oli tehnyt kakkuja ja leivonnaisia. Kaikki oli herkullista ja rakkaudella valmistettua. Edellisenä iltana kehystin Lähtijästä leirillä tehdyn paperin, jolle häneen siellä tutustuneet ihmiset olivat kirjoittaneet ihania, motivoivia asioita hänestä. Se asetettiin kaikkien nähtäville ja lähti tilaisuudesta läheisimpien mukaan.

Tässä uurnan laskun jälkeisessä kokoontumisessa ei ollut tiukkaa ohjelmaa, vaan kaikki tapahtui fiilispohjalta. Vietimme sukulaisten kanssa monta tuntia muistellen. Lähtijä oli kirjoittanut ihania motivaatiolappusia itselleen vuosien varrella. Vieraat saivat lukea niitä itsekseen ja osa luettiin ääneen. Vieraat saivat myös selailla Lähtijän vauvakirjaa, rippitodistusta ja muita merkittäviä dokumentteja hänen matkansa varrelta. 

Vaikeassa tilanteessa oli ihana muistella rakasta ihmistä rakkaimpiensa seurassa. Mielestäni nämä olivat hyvin kauniit ja yksinkertaisen tyylikkäät läksiäiset, jollaiset tahtoisin itsekin.

Onneksi Rakkaus ei kuole koskaan. <3