Kaunis mieli

Ajattelin keksiä tällasen blogijutun, minne voin selittää millon mitäkin juttua tai jopa tarinaa.

On ollut haikeat kaksi viikkoa, vaikeuksia on ollut ja paljon ei oo hymyä riittänyt, niin siksi mietin, että miksi en kirjottaisi, kun se on mua ennenkin auttanut. Uni ei tuu, ei oo tullut vähään aikaan. Maailma tuntuu kuplalta missä kuplat vain kuplivat, eikä poksahda koskaan. Yöt kylmenee ja syksy tuoksuu niin hyvälle, aina kun sen haistan, sillä nenäni on aina aivan tukossa. Siihenkään en ole jaksanut miettiä ratkasua. Me saatiin oma asunto, jonne muutetaan syyskuun lopussa. Tilaa on niin paljon, että ihan itkettää. Mutta niin itkettää moni muukin, ja oletan että sekin on vain sitä haikeutta, minkä kesä otti ja syksy toi. Tänään käveltiin pojan kanssa autolle ja syötiin matkalla marjoja, ei juostu, edettiin vain hitaammin, ettei kiire saa meitä kiinni. Onneksi meillä oli toisemme, ja se kolmas kaunis asia elämässäni, seurasi takana turvaten askeliamme. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, etteikö olisi ollut huono olla. Etteikö vain itkettäisi, väsyttäisi ja samalla purskahtaisi äänekkääseen nauruun. Ollaan oltu evakossa anoppilassa ja se on ollut omalla tavallaan ihanaa ja samalla niin hankalaa. Ei sitä jokaiselle uskalla sanoa ääneen ”nyt sattuu, nyt ei jaksa, menisitkö vain pois” ja samalla toivoisit vain, että se toinen, ottaisi kiinni ja ei päästäisi irti. Läheisyys on niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Minä rakastan liikaa, ja liian vähän pystyn itestäni antamaan, ehkä palaakaan. Uskon kuitenkin sisimmissäni, että tämä on vain vaihe, minkä käyn läpi aina uudelleen ja uudelleen, itkien tai nauraen. Mutta minulla on teidät, minulla on pientä ja niin suurta. Mulla on kaikki, mistä rakkaus koostuu. Sinä vain sanot sen ”no worries” ja minä nielen sen. Koska niinhän se on, ja luotan siihen. Nyt vajoan vierelles ja haaveilen, ettet sinäkään lähtisi pois, niinkuin kesä, lämpö ja syksyn lehdet. Minä rakastan sinua ja sinua elämäni lahjat. ❤️