Motivaatio totaalisen hukassa.

Työ ei kiinnosta tällä hetkellä yhtään. Mikäli mulle ois työsopimusta kirjottaessa kerrottu, että elokuusta lähtien saan hoitaa kolmea alle kaksivuotiasta, olisin ehdottomasti sanonut ei kiitos ja hakenut vapautunutta paikkaa entisestä työpaikastani, jossa oli niin hyvä työilmapiiri, että sinne olisi mielellään jäänyt. 

Viime viikolla soitin neuvolaan. Alaselkä ei kestänyt edes kumartumista, hartiat on niin jumissa, että lapsen peppupesulla näin tähtiä kun pontuksen nostin syliini. Sen lisäksi kohtu ilmoitti itsestään aina lasta nostaessa. 

”Jos alavatsa jatkossakin supistelee tai särkee niin sun työt taitaa olla sitten siinä! Mitään turhia riskejä ei oteta.” Sanoi neuvolatäti. 

Neuvola-aika on parin viikon päästä. Koitan selvitä siihen asti ja sitten aion suoraan sanoa, että kropan lisäksi ahdistuneisuushäiriö on alkanut nostaa taas päätään. Iltaisin on pahaolo ja herään öisin parhaimmillaan sen 5 kertaa. Seuraava työpäivä kun ei voisi vähempää kiinnostaa. 

Kyllä, halusin työskennellä kotona, toivoin vain saavani tyttärellemme edes yhden hyvän leikkikaverin enkä pelkkiä vauvoja… Nyt tyttäremme on välillä totaalisen pitkästynyt ja kysyi jo, että koska hän pääsee takaisin hoitoon. Ikäväkseni jouduin sanomaan sen tapahtuvan vasta ensi syksyny. 

En tahtoisi sairaslomalle, mutten aio seuraavaa 5 kuukautta nostella kolmea muksua, joista yksi on vasta ottanut ensiaskeleensa. En kasvavan vatsani kanssa.