Äitiä vähän huimaa.

Lähdimme tänään heti aamupäivästä kirjastoon ja kauppaan. Jo kirjastossa iski vähän kurja olo. Tuntui ettei millään jaksaisi seistä enää yhtään. Näin maalla asuessa päätin kuitenkin, että kaupassa käynti hoidetaan samalla reissulla, ettei tarvitse myöhemmin enää ajella 10 kilsaa edestakaisin. 

Kauppaan kun pääsimme, totesin synttärikakkutarjoilun perään olevalle tyttärelle, että nyt koitetaan päästä vaan mahdollisimman pian pois. (Lapsi sai haluamansa cashewpähkinäpussin, olkoon se kakun korvike.)

Puolet ostoksista jäi varmaan hankkimatta, kun koitin vaan haalia kärryyn ne must hankinnat. 

Tiskirättejä hakiessani kyykistyin pesuaineiden eteen haukatakseni vähän happea. Pakasteiden luo päästyäni päätin unohtaa koko maissit ja istahdin sopivasti jätetylle jakkaralle. Pää polvissa ja kaulahuivia pois kiskoen sanoin istumaan myös haluavalle tyttärelle, että nyt äitiä hiukan huippaa. Kassalle ja siitä autolle juuri ja juuri selvinneenä mietin että helpottaako pääkipu ja oksetus ennen kotiin pääsyä. Onneksi autossa odotti avattu karkkipussi jonka turvin ajoin kotiin. 

Sukat makkaralla pötkötin keittiön lattialla kotiin päästyä. 

Eipä ole ennen muistaakseni meinannut taju lähteä kesken kauppareissun. Pää jomottaa yhä. Täytynee tästä lähtien olla mukana aina aikuinen seuralainen kun poistun kotoa. Tänään piti reippaana saada imuroitua ja siivottua se mitä en eilen jaksanut. Saas nähdä jääkö siivoamiset sunnuntaille. Huomenna kun olisi edessä Helsingin reissu sukulaistädin luo. 

Nyt täällä pötkötetään sohvalla. Pieni Merenneito pyörii telkkarissa ja pieni muru mussuttaa pähkinöitään. Joskos tämä olo tästä helpottaisi.