Väsytystaistelua.

Ei lapsen, vaan lääkkeenlopetuksen ja kropan välillä. 

Yhden pillerin jättö viikossa ei tehnyt mitään. Eikä oikeastaan kahdenkaan. Kun aloin jättää pois kolmea ja totesin helpointa olevan ottaa lääke vain joka toinen päivä, iski oireet. 

Lieviä paniikkikohtauksen oireita, kasvojen kuumotusta, levottomia jalkoja, levotonta päätä. Hassua kyllä, kun vaan pitää mielessä syynä olevan lääke ja sen lopetus, on oireet helpompi kestää. ”Tästä selviää, se loppuu kyllä.”

Ja niin ne oireet muutamassa päivässä taas katosivatkin, kun kropassa lääkepitoisuudet tasaantuivat. 

En malttaisi odottaa enää sitä, että saan heittää lääkkeet pois ja pärjätä omillani. Eihän ahdistuneisuushäiriö ole mihinkään kadonnut, mutta tiedän nyt pärjääväni sen kanssa. Ja tästä lähtien otan mielummin yhteyttä terapeuttiin, kuin sekaannun enää mielialalääkkeisiin. Ne auttoivat toki minua, mutta aloitus oli sellaista helvettiä, etten aio sitä vapaaehtoisesti enää käydä läpi! Eikä tämä lopetuskaan tosiaan kivaa ole…

Katsotaan miten lääkkeen seuraava vähennys menee, kun sitten olen tod.näk. töissä. Ja oireethan ei iske naps vaan heti, vaan siinä voi mennä se päivä pari… Tekee arjesta ”jännempää”.  ;)