Missä kohteliaisuudet?
Serkkuni kanssa keskustelimme tällä viikolla siitä miten meidän suomalaisten pitäisi kehua tuntemattomiakin! Ja ehdottomasti jakaa kohteliaisuuksia useamminkin!
Serkkuni oli ollut normaaliin tapaansa salilla, kun tuntematon nuori nainen oli koputtanut häntä takaapäin yllättäen hartiaan. Serkkuni oli ensin säikähtänyt puskista tullutta kosketusta, mutta tämä tyttöpä olikin lopulta pelastanut serkkuni viikon! ”Sä olet varmaan treenannut paljon! Mä olin tossa sun takana ja koitin pysyä perässä, mutta ei tullut mitään! Sä oot todella kovassa tikissä!”
Serkkuni oli hämmästyksissään mongertanut jotakin ”joo onhan täällä tullut jonkin verran käytyä” vastaukseksi. Ja seuraavalla kerralla salilla tytön nähtyään miettinyt pitäisikö kiittää viikon pelastamisesta. Serkkuni avomies oli kysynyt vitsillä, että joko serkkuni keksi jonkun selityksen kehulle. Oliko se kenties kettuilua. Serkkuni myönsi miettineensä asiaa, mutta todennut sen ehkä olleen vaan OIKEASTI KEHU. 😀
Ja tietysti oli! Serkkuni treenaa salilla ja käy lenkillä, eikä mussuta pullaa päivittäin. MUTTA, hän ei myöskään ole langanlaiha kaloreiden kyttääjä, vaan lihasta omaava nuori nainen, joka omistaa kunnon peban ja käsilihakset sixpackinsa kaverina! Hän näyttää terveeltä ja on mielestäni hyvä esimerkki nuoremmillekin salilla kävijöille! Eikä hänellä ole muuten instassa ainoatakaan saliselfietä tai ”tsekkaa tää äässi”-kuvaa. 😀
Itse kerroin kuinka onnelliseksi ja sanattomaksi työkaverini sai minut niinkin yksinkertaisella lauseella kuin ”sä näytät tosi hyvältä”! Keskustelimme liian matalasta hemoglobiinistani ja hänen omasta raskaudestaan jolloin hän ei tuntenut itseään kaikista freeseimmäksi oman hb:nsa huidellessa myös matalalla ja kerätessään kaikki vaivat! Mutta hänestä MINÄ, 18 raskauskiloa kerännyt ja ison vatsan kanssa töissä lyllertävä ilmestys näytän matalasta hb:stakin huolimatta TOSI HYVÄLTÄ! Kiitos! <3
Pieniä asioita itse sanojalle, mutta niin suuria kuulijalle! Usein saatamme miettiä tai sanoa toisen ”selän takana”, että näyttipäs tuo ihminen hyvältä, raikkaalta, onnelliselta tänään. Kuten aikaisemmin kerroin siskoni ystävän (miespuolisen) sanoneen minun olevan ”äidiksi aika kuuma pakkaus”! Pelasti moinen varmaan koko kuukauteni! Ymmärrän kyllä miksen tätä kehua kuullut suoraan itseäni 8 vuotta nuoremman sällin suusta, mutta onneksi siskoni uskalsi sanoa sen minulle!
Olen myös pari kertaa jälkikäteen kuullut mm. anopiltani, että hänen siskonsa, eli mieheni täti on sanonut minun näyttävän ”tosi hyvältä”. Kommentit siis tulleet sen jälkeen kun aloin saada paniikkihäiriöni kuriin ja sain painoni nousemaan takaisin sinne yli 50 kiloon. Oli mukavaa kuulla näyttävänsä taas terveeltä ja hyvältä.
Minä en kuule liikaa kehuja. Toisaalta, enpä pääse ylpistymään. :D Mieheni on ilmeisestikin entisessä elämässään kyllästynyt siihen kun toisen itsetuntoa piti koko ajan pönkittää ja toinen oli ihan riippuvainen toisesta. Moisen jälkeen minä olin mukavaa vaihtelua. Ei kehujen kalastelua. Normaali itsetunto. Nainen joka ei kaivannut jatkuvaa tsemppausta. Olen tosin joskus parisen vuotta sitten hänelle sanonut, että voisi hän niitä silti joskus lausua ja silloin taisin selitykseksi saada juurikin jotakin siitä, että ei hän ajattele minun niitä niin kaipaavan. Mutta kun muiltakaan miehiltä ei enää pahemmin kehuja kuule (eihän varatulle naiselle moisia voi sanoa…) niin olisi kiva kuulla niitä sitten edes omalta mieheltään. Edes silloin kun on laittautunut ja lähdetään ulos. Vaikka tiedän itsekin etten mikään ämpäriruma olekaan. :D
Joten uskaltaisimmeko me rohkeammin sanoa edes niille tutuillemme vaikka, että ”ihanat hiukset” tai ”mahtava kampaus sulla tänään”! Tai vaikka kehua edes paidan väriä ja sitä miten se sopii toisen silmien väriin? Ehkä me oppisimme myös hiljalleen ottamaan positiiviset kommentit mukisematta vastaan. :)