Hukassa.

”En tiedä, jossain vaiheessa kai hukkasin itseni.”

”Keskityin olemaan äiti.”

”Jossakin kohtaa minusta tuli vain äiti, vaimo.”

”Jätän itseni viimeiseksi. Huolehdin kaikkien muiden hyvinvoinnista ensin.”

 

Kovin monessa tv-sarjassa olen nyt nähnyt naisten toteavan yllä olevia. Ja huomasin samaistuvani heihin. Olen pääasiassa äiti. Vaimo. En ole nyt työelämässä, eli jos esittelen itseni jossain, on se lasten muskari tai kerho jossa kuljen statuksella ”äiti”. Tai sitten kyseessä on mieheni työkaveri tai asiakas, jolloin olen vaimo. Missä olen minä? Olenhan minä muutakin. Olen tytär, viittomakielen ohjaaja, hyvän huumorintajun omaava NAINEN. Muiden miesten silmistä katoaa sormuksen, tai ainakin lasten myötä viimeistään. Siltä ainakin tuntuu. Ja ei, en halua päästä treffeille, haluan yhä olla oman mieheni vaimo, mutta sitä vain tuntee itsensä niin näkymättömäksi! 

 

Lapset kulkevat mukanani melkein 24/7. Ystävilläni on osalla lapsia, loput ovat niitä joita ei haittaa lasten mukana olo. Nyt aloitin kuitenkin jumpan. 1h 15min vain minua. Tai siis onhan siellä parisenkymmentä muutakin naista, mutta heistä minun ei tarvitse välittää, se on minun omaa aikaani. Lisäksi olen silloin tällöin lähtenyt yksin rullaluistelemaan tai vaunuissa nukkuvan pienemmän kanssa kävelylle. Hetki rauhassa oloa. Vielä kun mies saa pyöräilykauden alkamaan ystävänsä kanssa, saamme kumpikin edes kerran viikossa hetken hengähdystauon arjesta. 

 

Olen ylpeästi äiti, en minä sitä. Lapset ovat minulle rakkainta ja tärkeintä maailmassa. Äitiys on upea asia. Haluaisin vaan muiden muistavan minun olevan muutakin ja kaipaavani ”onpa suloiset lapset”-kommenttien lisäksi ehkä itsekin huomiota. 

 

 

Ja ne jotka sanoo, että kotiäitiys on pelkkää lepoa, niin just joo! Minulla on kaksi suht helppoa lasta, ja silti olen välillä todella väsynyt. Herättyäni ruokin ensin kissan, sitten syötän pienen, minkä jälkeen laitan isommalle aamupalan, jonka jälkeen voin itse alkaa miettiä omaa aamiaistani. Sitten aamupesut ja vaatteiden vaihdot, 2xviikossa isomman kerhoon vienti ja sieltä haku. Päivällä lasten ruokinta, pyykin pesua (joka on päättyämätön työ), kerran viikossa ehkä lasten samanaikaiset päikkärit, jolloin ehkä saa itsekin nukuttua. Sitten onkin jo iltaruuan teko ja mies tulee vihdoin kotiin. Väliajoilla lasten huvitus, jotta eivät tylsisty ihan. Esikoinen leikkii jo hyvät tovit itsekseen, 5kk ikäinen joka tahtoisi mennä jo kovin sinne sun tänne, mutta etenee omaan tahtiin liian hitaasti, vaatii enemmän. Lasten jälkien siivousta, värikynät, vesivärit, taikahiekka mitä näitä nyt on… Illalla yhdessäoloa, jumppa/lenkki, tai lasten kanssa oloa kunnes mies tulee ylitöistä tai pyöräilemästä, joka toinen viikko muskarikerta, iltapalat, iltapesut, mies hoitaa tiskit, ja kun vihdoin kaikki nukkuu, valvon enemmän kuin mielelläni tunnin pari. Saan olla rauhassa. Miehen kanssa kahdenkeskinen aika jää melkolailla viikonloppuihin, koska hänellä on aamu neljältä herätys töihin… Hirveästi en ehdi lattemammailla, tosin enhän minä edes välitä kahvista, mutta teekin on useamman kerran jäähtynyt tiskipöydällä. 

Niin toisaalta, ehtisikö sitä jossain välissä muuta ollakkaan kuin äiti ja vaimo.