Pohdintaa lääkäreistä…
Olen tässä pohdiskellut muutamaa asiaa viime aikoina. Mm:
- Miksi terveyskeskuslääkärit/työterveyslääkärit saavat määrätä kaikkia lääkkeitä?
- Miksi terveyskeskuksista/työterveydestä on niin vaikea saada lähete oikeille alansa ammattilaisille?
- Miten lääkäreissä voi olla niin paljon eroa?
- Miten oikeat, olemassa olevat sairaudet ja niiden hoito voidaan kieltää?
Aloitetaan luonnollisestikin numerosta 1. Masennus- ja mielenterveyslääkkeitä tunnutaan tuputettavan nykyään jokaiselle ja jokaiseen vaivaan. Mielestäni kyseisiä lääkkeitä saisi määrätä vain psykiatrit ja sitten reseptin saisi uusia esim. terveyskeskuslääkäri. Ja miksikö olen tätä mieltä? Koska kärsin itse aivan järjettömistä sivuoireista 2 kuukautta, koska terveyskeskuslääkäri halusi kokeilla vielä minuun toista ”todella käytettyä” lääkettä (eka kun teki vain oloni pahemmaksi), ja lisäksi hän diagnosoi minulle keskivaikean masennuksen. No tämä hänen kokeilunsa pahensi oloani entisestään ja pelkäsin enemmän kuin koskaan ennen. Sain järkyttäviä pelkotiloja ja ensimmäisinä päivinä aloitin aamuni yökkäilemällä vessassa. Kun 4 viikon jälkeen ilmoitin, etten suostu olemaan lääkkeiden koekaniini, vaan tahdon oikeasti psykiatrille käymään saadakseni Kelalta terapiatukea (josta oikeasti minulle olisi apua), sain vihdoin lähetteen psykiatrisen hoitajan ja lääkärin luo. Psyaktrisella käynti oli tunnin jutustelukäynti, jonka aikana sain kuulla minulle määrätyn aivan vääränlaisia lääkkeitä, minun olevan ehdottomasti oikeutettu terapiatukeen jolla paniikkihäiriöni saadaan kuriin sekä, mikä parhainta: psykiatri ei löytänyt minulta masennusta, vaan pahaksi päässeen ahdistuneisuushäiriön, jota voidaan hoitaa ihan ilman mielialalääkkeitä! ELI VOISIKO SITÄ JOKAINEN PÄÄSTÄ AMMATTILAISELLE? Etenkin kun ne heikommassa kunnossa olevat eivät jaksa taistella oikeuksistaan, vaan päätyvät kotiin lääkkeiden kanssa, jotka tekevät mahdollisesti olon vielä pahemmaksi!
Mikäli jaksat vielä lukea paasaustani, niin siirrytään aiheeseen 2. Eli miksi asiakkaan täytyy jankata lääkärin kanssa ennenkuin pääsee tarvitsemalleen spesialistille? Esimerkkinä minun haluni päästä yhdelle psykiatri-käynnille tai ystäväni halu päästä neurologille… jonne itseasiassa minäkin nyt 7 vuoden migreenistä kärsimisen jälkeen vihdoin aion (jälleen) vaatia lähetteen. Kun meillä kerran on mahtavia, koulutettuja alansa ammattilaisia, niin miksei heitä saisi käyttää? 7 vuotta sitten tk-tohtori sanoi minulla olevan migreeni ja määräsi Miranaxia. Sittemmin olen syönyt särkyihin Panadolia ja saanut kehotuksen mennä hierojalle. No kun nuo perus särkylääkkeet eivät katkaise särkyä, vaan se jatkuu 1-3 päivää ja hierojalla olen parhaimmillaan käynyt viikoittain! Raskausaikana sain vihdoin tk-tohtorilta migreeniin lääkkeen, nenäsumutteen, jota ei saanut käyttää raskaana! Hienoa! Nyttemmin olen testannut sitä pari kertaa, ja se sentään auttaa, mutten edelleenkään osaa vastata kärsinkö minkälaisesta migreenistä (mikä olisi tärkeää jos haluaisin esim. ehkäisypillerit). Ja migreenin laadun saisi selville, tittididii, neurolla. Ystäväni taistellen sai itselleen lähetteen neurolle, sai oikeanlaiset lääkkeet esioireettomaan migreeniin ja jännityspäänsärkyyn, sekä ekstradiagnoosina vielä fibromyalgian. Melkein sama asia kuin tk-tohtorin kehotus käydä jumissa olevan niskan takia hierojalla. JESTAS SENTÄÄN!
Ja sitten, numero 3. Saman alan lääkäreissä ja hoitajissa on eroa. Välillä sitä ihan miettii onko kaikki mukamas valmistuneet samanmoisista oppilaitoksista ja eikös ne tunteettomat ja diagnoosia tehdessään pelkkää kirjaa tuijottavat, tai potilaalle paperista vastaavat voitaisi potkia koulusta pihalle heti alkuunsa?
Olen kahdesti kuullut eri lääkäreiltä, ettei lääke aiheuta moisia sivuoireita. Kun joistain lääkkeistä kerään ne kaikki ”kivoimmat” sivuoireet jotka mainitaan myös lääkkeen varoituksissa, olen silti saanut kuulla ettei lääkkeen pitäisi moista aiheuttaa, ja sen olevan NIIN yleinen tai mieto lääke kuin vain olla voi. Tietystikin myös hyvin siedetty. Minua se ei kiinnosta, jos satun olemaan se 1 tuhannesta, joka siitä sen oireen saa. Miksi minua siis vähätellään? Paras oli kun eräälle päivystävälle psykiatrille soitin (ennen kuin pääsin kunnalliselle, ihanalle psykiatrille) ja kysyin sivuoireista ja lääkkeen lopettamisesta. Kyseinen mies oli aivan kamala tyyppi ja olen onnellinen, että hän työskentelee yksityisenä, eikä näin ollen ollut pelkoa hänen olevan minua vastassa kunnallisella! Hänen mielipiteensä kun oli ”ei lääkkeen pitäisi moisia pelkotiloja aiheuttaa, jos siltä tuntuu niin mene päivystykseen ja sieltä osastolle hoitoon.” MITÄ?! No voin kertoa, etten ole käynyt osastolla hoidossa, mutta lopetin lääkkeen ja pelkotilat lievenivät samaa tahtia lääkkeen hävitessä kehosta. Paniikkikohtaukset olivat pitkään aikaisempaa pahempia vielä lääkkeen lopetuksen jälkeenkin, mutta sen syy oli lääkekokeilussa. Koska kohtaukset olivat sen aikana lisääntyneet ja pahentuneet, otti kauan aikaa saada ne taas haltuun.
Ja sitten päästään siihen minun lääkäriini, joka totesi lääkkeiden olleen ahdistuneisuushäiriööni aivan vääriä. Eli ei siis ihme, että oloni vain paheni. Kiitos.
Sitten viimeisenä, muttei vähäisimpänä numero 4! Miten voi olla, että jotkin sairaudet ovat sellaisia, että ne tekevät ihmisten elämästä välillä hankalia, mutta tietyt tahot eivät myönnä edes niiden olemassaoloa. Mm. kilpirauhasen vajaatoiminnan ja liikatoiminnan tutkinta ja hoito ovat Suomessa ihan retuperällä. Lääkkeitä ei saa ja hoitavat lääkärit irtisanotaan. Suomalaiset hakevat lääkkeensä, diagnoosinsa, sekä hoitonsa muualta Euroopasta, koska hyvä suomalainen lääkäri ei saa enää potilaitaan auttaa. Hassua, että eräs tuttuni on saanut avun vaivoihinsa lääkkeillä, jotka nyt kiellettiin Suomessa, eli jatkossa hänen pitäisi hakea omansa esim. Kreikasta. Minun päähäni tämä ei mahdu. Ja onhan näitä muitakin. Sairauksia, jotka aiheuttavat ihan fyysisiä oireita, mutta joidenkin mielestä ovat ihan vain keksittyjä! Kuitenkin toiset lääkärit osaavat ne diagnosoida ja niitä hoitaa. Mikäli siis saavat!
Tähän hätään ei tästä aiheesta muuta. Pyydän asiallista kommentointia, kiitos.