”Äitisi miesystävä, niin sinun isäsi?”

Ei, ei, ei! Kyseiseen lauseeseen törmäsin vissiin parikin kertaa äidin ollessa sairaalassa. Soitin kysyäkseni äitimme vointia ja minulle sanottiin ”Joo, äitisi voi hyvin. Äsken äitisi miesystävä, isäsi, soittikin.” Kerran en edes osannut sanoa vastaan.

Lääkärin kanssa puhuessani avasin kuitenkin suuni: ”Puhuinkin juuri äitisi miesystävän, sinun isäsi, kanssa?”
”Ei hän ole isäni.”
”Jahas, no kuitenkin äsken puhuimme…”

Jotenkin minua isätöntä ärsytti ihan hirveästi tuollainen! Se mies ei todellakaan ole isäni. Äitini miesystävä olkoot, se on ok, mutta isäkseni en häntä aio adoptoida!

Ollessani lapsi, kävin pappani (äidin isäpuolen) kanssa usein uimassa uimahallissa. Kerran tuli joku papan hyvänpäiväntuttu vastaan ja totesi jotakin tähän tyyliin: ”Jahas, sitä on tyttären kanssa tultu uimaan.” Kummastelin vähän kun pappa ei asiaa korjannut, mutta en muista sanoinko hänelle asiasta myöhemmin mitään. Hänen tyttärensä kyllä voisin ylpeästi ollakin, melkeinpä olenkin.

En kuitenkaan tarvise väkisin itselleni isää. Äiti ja papat riittävät paremmin kuin hyvin. He ovat pitäneet ja tulevat pitämään minusta mieheni kanssa huolen. Ja mikäli oman isäni kanssa olisin tekemisissä, tuskin hänestä kunnon isää enää tulisi. En tiedä osaisinko häntä isäksi kutsuakaan. En tahtoisi tutustua häneen vain jotta minulla olisi isä, vaan koska haluaisin tietää enemmän juuristani, sen toisenkin puolen.