Ambulanssilla Tyksiin yöksi.

Keskenmenon lääkkeellinen hoito suositeltiin aloittamaan vasta aamulla, joten keskiviikkona kun olin vienyt tyttäremme hoitoon, ajoin äitini luokse.

Aloitin ohjeen mukaan neljällä tabletilla ja kolmen tunnin päästä laitoin loput kaksi. Puoliltapäivin vuoto oli todella niukkaa ja vatsani kramppasi vain vähän. Äitini sanoikin, että olisi hienoa jos selviäisin vähällä kärsimisellä. Itse totesin, että ei uskalla vielä sanoa, oireet voisivat vielä pahentua.

Sain syötyä ruokaa ja eleltyä ihan normaalisti iltapäivään asti. Äitini haki miesystävänsä kanssa tyttäremme ja kaikki oli vielä melko hyvin. Vasta joskus neljän jälkeen alkoi kunnon kohdun tyhjentyminen ja sitten sainkin ravata vessassa.

Välillä istuin olohuoneen lattialla, mutta suurimmaksi osaksi aika tuntui menevän vessassa. Välillä minulla oli lasten koroke jalkojen alla, koska asento helpotti supistuksia. Kipuihin söin määrättyä buranaa ja panadolia.

Mies tuli töiden jälkeen käymään anoppilassaan moikkaamaan meitä ja syömään. Pian hänen oli kuitenkin lähdettävä kotiin huolehtimaan kissasta ja suunnitelmissa oli nukkumaan meno poikkeuksellisen 15 tuntisen työpäivän jälkeen.

Yhdeksän aikoihin oloni huononi entisestään. Huimasi keittiössä seistessä, lopulta oli vaikeuksia päästä vessaan ja istumaan päästessä oli pakko painaa pää polviin ja huutaa äiti apuun. Korvissa soi ja humisi. Äidin kuuleminen oli välillä hankalaa. Äitini soitti Tyksin Naistenklinikalle ja siskoni soitti miehelleni. Klinikalta annettiin neuvoksi soittaa ambulanssi jos siltä alkaisi vaikuttaa. He osaisivat odottaa minua, jos tarve vaatisi.

Mies alkoi kotona järjeställä työasioita saaden sovittua itselleen lyhyen työpäivän. Tuuraajaa oli mahdotonta saada enää kymmeneltä illalla, mutta ihana työkaveri hoitaisi myös mieheni iltapäivän työt. Sitten hän suuntasi luokseni.

Itse makasin vessan lattialla ja lopulta istuin suihkussa kun en kyennyt pytyllä olemaan huimaamatta ja vaatteeni olivat sotkeutuneet vereen. Epätoivo alkoi iskeä. Miehen tullessa makasin jo lattialla kuuman veden alla ja itku tuli kunnolla kun oma rakas mies silitti päätä ja vakuutteli kaiken menevän hyvin. Pelkäsin kuolevani. Sen lisäksi, että pelkään kuolemaa, mielessä kävi jo äiditön tytär ja nuori leskeksi jäävä mieheni.

Mieheni käski pyynnöstäni soittaa ambulanssin ja pian paikalle saapuivat osaava ambulanssihenkilökunta. Nainen ja mies. Nainen oli hoitajan roolissa ja mies toimi kulkettajana ja hoiti muut tarvittavat asias.

Verenpaineeni mitattiin ja todettiin minun vuotavan niin runsaasti, että paikkani ei enää ole kotona. Perustietoni kirjattiin ja kykenin itse vastaamaan kysymyksiin varmistaen samalla mieheltäni, joka nyökkäsi aina vastatessani oikein. Ihana rakas. <3

Makasin hetken lattialla jalat ylhäällä, sitten minua autettiin pukeutumaan ja naishoitaja nosti minut kuljetustuoliin. Mieheni pakkasi tavarani ja minut kannettiin tuolilla ambulanssiin. Sain kehuja kyetessäni yhä itse siirtymään tuolilta paareille.

Lanssissa minut laitettiin tiputukseen ja verenpaineeni saatiin nousuun. Matka sairaalaan tapahtui nopeasti. Yllätyin tosin pomppuisesta kyydistä (jonka syyt isojenautojenmpäällemymmärtävä mieheni minulle myöhemmin selvitti.) Pahoivointini alkoi rauhoittua, enkä tarvinnut enää ykäkuppia läheisyyteeni.

Tavallisesti potilaat viedään päivystykseen Tyksin T-sairaalaan, mutta minua osattiin odottaa jo U-sairaalassa. Silti ihana kuljettajamme ajoi vahingossa automaattisesti T-sairaalan pihaan ja saatiin siinä sitten hyvät naurut. :D

Tyksissä minut otti vastaan ihana hoitaja, joka mittasi hemoglobiinin. Sitten täyttelin lomakkeita ja odotimme lääkärin saapumista. Minut ultrattiin ja mukava lääkäri auttoi kohtua tyhjentymään siellä olevasta verestä. Kaavintaan ei kuitenkaan ryhdytty, vaan jäin yöksi seurantaan. Minusta otettiin sairaalassa ollessa kahdesti verikokeet ja hemoglobiini pysyi onneksi sen verran korkealla, ettei lisäverta tarvittu.

Tiputuksessa olin aamuun asti, jolloin minut ultrasi sama ihana lääkäri, jolla olin tiistaina käynyt. Hän sanoi tilanteen olevan hyvä ja minut voitaisiin kotiuttaa. Kaavinta on viimeinen vaihtoehto ja tehdään vasta kun muu ei auta. Sain vihdoin aamupalaa ja pääsin tosiaan irti tipasta. Soittelin äidille ja papalle saadakseni kyydin ja viestittelin rakkaalleni ja huolestuneille ystäville. Aamunkin hoitaja oli mukava ja lähtiessäni papereiden ja tavaroideni kanssa hän sanoi, että toivottavasti emme asian tiimoilta enää näkisi. Samaa toivon myös!

Oli ihana päästä takaisin tyttären luo! <3

 

Millainen vointini on nyt?

 

Huono olo on yhä vähän, mutta olen saanut syötyä. Välillä huimaa, johtuen alhaisesta hemoglobiinista. Pää särkee vähän, armaankin väsymyksen ja lääkkeen yhteisvaikutuksesta. Alavatsa supistaa välillä, mutta siihen auttaa särkylääkkeet ja vuoto on nyt sellaista kun tässä vaiheessa kuuluukin olla. Eli eiköhän tästä lepäämällä itsensä joulukuntoon saada! Miehen syli ja tytär kainalossa auttaa varmasti! <3

 

Niin ja mitenkä tyttäremme reagoi tähän kaikkeen? Hän istui kanssani vessassa, kunnes siskoni lopulta kantoi itkevän tytön huoneeseensa. Sinne pieni nukahti tättänsä kanssa turvassa ennen ambulanssin tuloa. Yöksi tyttö siirrettiin mamman sänkyyn ja pieni oli huutanut minua kahden aikoihin. Tytär oli kahdesti tepsutellut ja päätynyt siskoni huoneeseen kysyen tättää. Siellä pienemme oli nukahtanut uudestaan ja siskoni oli taas kantanut tytön mamman luo. Jossain välissä sama oli toistunut ja siskoni oli löytänyt tytön olkkarista sohvalta istumasta. Oli ajatellut ilmeisestikin että on jo aamu ja lastenohjelmien paikka. Onneksi pikkanen oli saatu uudelleen nukahtamaan ja loppu yö oli mennyt rauhallisesti. Aamulla puhuin tytön kanssa puhelimessa ja pappani kanssa äidille saapuessa ovikelloa soitettaessa kuului jo huuto:

”ÄITI, ÄITI, ÄITI!”

Oli ihanaa saada oma pieni syliin. Meillä oli molemmilla ollut jo ikävä. <3

 

Sitten sellainen yksi ”hassu juttu”. Ambulanssin naishoitaja oli sama, joka oli hakemassa äitiäni heinäkuussa. Hän liikuttui ihan tajutessaan kyseessä olevan sama nainen, jonka pelastaminen oli pienistä hetkistä kiinni, eikä ennustukset näyttäneet positiivisimmilta mahdollisilta. Mutta siinä äiti seisoi ja ainoat ongelmat ovat lähimuistin kanssa. On se meidän äiti aika sissi! <3

 

Ja vielä pari juttua!

Kiitän rakkaitani jotka pitivät minusta huolta ja auttoivat! Kiitän myös Tyksin ihanaa, osaavaa henkilökuntaa!

 

Loppuun vielä muutama kuva.

Maisemat olivat 10. kerroksessa hienot, sain ikioman huoneen isolla telkkarilla ja omalla vessalla. Eli vaikka en sairaaloissa viihdykkään, ei tuolla ollut aivan kamalaa ja sain jopa yöllä nukuttua.

Ja ollaan me tytön kanssa tänään piirretty yhdessä, ja luettu Saapasjalkakissasta. Sekä halailtu ja suukoteltu paljon. <3