IIK!

”Huomenna on jo torstai!”

”Vasta.”

”Mun mielestä viikot menee jo liiankin nopeasti. Sunnuntaina on tasan kuukausi laskettuun aikaan.”

”Nii’i.”

”Apua!”

 

Nyt se on tosissaan alkanut iskeä. Synnytyksen todellisuus iskeytyy tajuntaan. Mun täytyy oikeasti käydä se kipu taas läpi. Apua. Meneehän kaikki yhtä hyvin kuin meidän tyttären synnytyksessä. Selvitään kaikki taas synnytyksestä hengissä ja päästään mahdollisimman pian kotiin! Sitten meitä on neljä!

Voi kunpa avautumisvaihe ei veisi taas 20 tuntia. Ei se ponnistusvaihe mitään. Kunhan lapsi on vaan taas ulkona alle 10 minuutissa. 

Kunhan synnytys käynnistyy vasta sitten kun äiti on jo ”muuttanut” meille. Tai jos on käynnistymässä aikaisemmin, niin tapahtuisipa sitten edes viikonloppuna. 

 

Viimeiset viikot on kyllä ajatusten kannalta niin sekavaa aikaa. Tulispa jo pian ja ei sittenkään ihan vielä, en oo valmis!

Sairaalakassia täytyisi varmaan alkaa pakkaamaan. Neuvolakortti sentään on nyt kassissa. Se on se minkä kanssa pärjää pitkälle. 

 

Vauvaa varten löytyy kaikki tarpeellinen. Pinnasängyn reunasuoja uupuu vielä, mutta sitä nyt ei ensimmäisinä viikkoina vielä tarvitakkaan. 

 

 

Eli nyt vaan odotellaan ja tehdään tyttären kanssa kivoja juttuja päivisin. Välillä kyläillään ja välillä vietetään ihan rentoja kotipäiviä. Toivottavasti pääsemme vauvan kanssa sitten pian synnytyksen jälkeen kotiin. Viimeksi ikävöin ihan hurjasti miestä ja kissaa. Esikoista tulee ihan kamala ikävä, jos Tyksissä menee pari päivää!