Keskenmeno, asia jota ei osaa kuvitella itselle.

16.12.2013 oli NT-ultra. Viikkoja oli kasassa 11+5.

Menin ultraan äitini kanssa, koska ultra-aikoja ei ollut niin, että mieheni olisi kerennyt mukaan.

Toisin kuin ensimmäisessä raskaudessani, minua jännitti ja pelotti. Vatsa oli kyllä alkanut kasvaa, viikkoja kestänyt pahoinvointi oli vihdoin helpottanut ja olo alkoi olla hyvä. Silti jännitti.

Ultrahoitaja oli mukava. Kyseli tavanomaiset kysymykset, pyysi minut makuulle ja levitti vilpoisen geelin vatsalle. Kohtu löytyi hyvin, sikiö vaan tuntui olevan piilossa. Hoitaja lähti etsimään lääkäriä paikalle. Mukavalta vaikuttava mieslääkäri saapuikin pian paikalle ja totesi rauhallisesti, mutta arkipäiväisesti ettei siellä lasta ole.

Kyllähän minä sen näin! Eikö silti voisi tutkia vielä sisäisesti, niin ensimmäisessä raskaudessa ensimmäinen ultra tehtiin, ajattelin.

Ei tutkita enempää. Ei löydy lasta.

”Olet jo kerran miehesi kanssa onnistunut saamaan terveen lapsen, joskus käy näin. Ainakaan teissä ei ole vikaa ja uusi raskaus on mahdollinen hyvinkin pian.”

Kyyneleet eivät tulleet heti, mutta ei siinä kauaa mennyt. Sain lähetteen Tyksiin raskauden lopullista keskeytystä varten. Kyseessä joko kohdun ulkopuolinen raskaus, tai tuulimuna raskaus. Raskaana on oltu, sikiö on vain lakannut kehittymästä ja lopulta hävinnyt. Ilman, että olen saanut minkäänlaisia oireita.

Kroppa luulee yhä olevansa raskaana. Kauhulla odotan keskeytystä. Ei tämän näin pitänyt mennä. Vihdoin oltiin saatu hyviä uutisia tälle vuodelle. Äidilleni sanoinkin, että olisihan hyvin menevä raskaus ollutkin liian hyvää ollakseen totta tänä vuonna.

Vuosi 2014, ole armollinen ja anna tapahtua vain hyviä asioita meidän perheelle ja suvulle. Minä pyydän, minä rukoilen.

17.12. Kävin Tyksissä, ja raskaus paljastui tuulimunaraskaudeksi. Ihmettelivät, että mitään oireita ei ole vieläkään ilmaantunut. 

Henkilökunta oli ihanaa. Sanoivat seuraavan raskauden menevän varmasti hyvin ja antoivat neuvot raskauden kotona keskeyttämistä varten. Sanoivat, että saan ottaa yhteyttä heti kun siltä tuntuu. 

18.12 (eli kun julkaisen tämän) on keskeytys käynnissä. Siitä lisää varmaan myöhemmin. 

P.S. Vaikka kaikki tarkoittavat hyvää, kommentit ”Te olette niin nuoria vielä” jne. eivät lohduta. Tämä raskaus ei kantanut alkua pidemmälle. Tulevaisuuden mahdollisesta, jälleen halutusta raskaudesta elää haave, toivo. Se tosin saa seurakseen suuremman pelon onnistumisesta. 

P.P.S. Olemme täydestä sydämestä kiitollisia ihanasta, perus terveestä tyttärestämme, joka valaa meihin uskoa. Uskoa tulevaisuuteen, ja toiseen lapseen. Ja onhan asia niin, että meitä on siunattu, kun olemme saaneet hänet omaksemme. Hän on yksistäänkin jo enemmän kuin se mitä toiset toivovat, mutta eivät ehkä koskaan saa. Hän on meidän kaikkemme, tässä ja nyt, aina. <3