Kun Toreyta taas Tyksi kutsui!
Miksikö? No antakaas kun kerron.
Keskiviikkona sain ajan lääkärille yhä jatkuvan keskenmenon lääkinnällisestä keskeytyksestä johtuvan jälkivuodon takia. Lääkäri totesi ettei tulehdusta ole, mutta laittaa lähetteen Pulssiin ultrausta varten. Vuodon kun ei enää kuuluisi jatkua…
Torstaina kiikutin tyttäremme mammalaan ja ajoin itse Turkuun. Pulssissa minut otti vastaan mukava lääkäri, joka heti ensimmäisestä ultrakuvasta totesi, ettei kohtu ole tyhjä. ”En tiedä osaatko itse katsoa, mutta tuossa on tuollainen pari senttinen.” Ja kyllä minä näin. Lääkäri ihmetteli, että eikö minua joulukuun Tyksi keikalla ultrattu. Ultrattiin, kaksikin kertaa 12 tunnin aikana. Sikiöpussin sanottiin tulleen ulos, joten pääsin kotiin. ”No ei se kyllä ole tullut kokonaan ulos, useimmiten nämä niin sanotut jäämät on juuri sitä sikiöpussia.” Jahas, ja lähete Tyksiin kaavintaan.
Vein auton äidilleni ja lähdin isovanhempieni kyydillä Tyksiin. Pääsin taas ultrattavaksi ja verikokeisiin ja koska Naistentautien poliklinikan osasto oli totaalisen täysi ja päiväkirurgiassakaan ei ihan heti ollut vapaata, sovittiin että tulisin seuraavana aamuna osastolle ja pääsisin jonoon toimenpidettä varten.
Suuntasimme sitten isovanhempieni kanssa takaisin äidilleni ja me jäimme tyttären kanssa mammalaan yöksi. Siten saatiin tytölle hoitopaikka perjantaiksi, ilman että aamulla piti pientä kiikuttaa mihinkään.
Torstai iltana sain napsia mukavan määrän antibiootteja, joilla koitetaan ehkäistä tulehduksia. Ja sitten 24.00 eteenpäin olikin syöminen ja juominen kiellettyä.
Voin kertoa ettei vatsani ihan tykännyt tuosta antibioottipommista, ja ei uni tullut ennen puolta yhtä. Tyttärellämme oli alkanut myös flunssa ja siinä sitten mamman sohvalla nukuimme yhdessä hiukan katkonaista unta.
Herätyskello soitti perjantaina puoli seitsemän jälkeen. Äiti toivotti onnea matkaan ja kapusin pappani autoon 7.18. Matka takaisin Tyksiin alkoi.
Mukava hoitaja otti minut vastaan ja ohjasi päivähuoneeseen odottamaan. ”Pahoittelen, mutta meillä on niin täyttä, ettei ole tarjolla kuin käytäväpaikkoja.” Senhän minä onneksi tiesin, että täyttä olisi. Sitten sain kuulla keskustelun:
”Onko toi päiväsalin sänky miten?”
”Puhdistamatta.”
”No entäs tää käytävällä oleva.”
”Se on puhdas, mutta sen jarrut ei toimi. Potilas jos siinä liikahtaa niin siitä tipahtaa.”
Sain sen sängyn. En tipahtanut. :D
Vaihdoin päälleni leikkauspaidan ja muut sexyt sairaalavaatteet ja koitin tehdä oloni mukavaksi käytävällä. Vessat sentään olivat lähellä. Mikä ei tosin aamupalan jälkeisellä suihkurumballa ollutkaan enää kiva.
Lueskelin kirjaa ja seurasin menoa. Kello kävi. Vanhaa mammaa kärrättiin leikkaukseen ja oma vatsani heitti kärrynpyörää. En silti pyytänyt Diapamia joka oli minulle merkattu annettavaksi, mutta jota hoitaja ei antanut vaan sanoi ”Sä et näytä kyllä vielä tarvitsevan sitä. Annan sellasen sulle vasta sitten jos alat hyppiä pitkin seiniä.” ja sitten se nauro päälle. MUN HOITAJA OLI IHANA! <3 Oikeesti!
Aamu meni hitaasti, mutta joskus 11 aikoihin aloin torkkua käytäväpaikallani ja pian kello olikin 12.30. Kävin vessassa ja sieltä tullessani löysin sänkyni luota hoitajani toisen mukavan kanssa. Olisi aika lähteä leikkaussaliin. APUA!
”Pääsitkin hiukan aikasemmin kun mitä mä ajattelin” Sanoi hoitajani. Onneksi ei tarvinnut odotella pidempään!
Jännitin kevytnukutusta, enkä itse toimenpidettä niinkään. Kaikki oli kuitenkin mukavia ja pienestä pahoinvoinnista kärsien totesin olevani niin valmis kuin vaan voisin olla. ”Tämä kirvelee vähän.” Sanoi kanssani aikaisemmin jutellut anestesialääkäri ja kipulääkkeen jälkeen pruuttasi nukutuslääkkeen.
Minua ei aikaisemmin oltu nukutettu, ja nukutuksen hoitanut nuori nainen sanoikin että aloitetaan nyt näin kevyesti. Hehe.
En ollut ajatellut nukutuksen iskevän niin äkkiä! Ei numeroiden laskemista, ei hidasta pimenemistä. Tunsin kädessäni kirvelyn, joka tuntui siirtyvän rintaan ja päähän, sitten odotin näkökentän hämärtymistä, mutta ei. Kuulin kuinka minulle toivotettiin hyvää yötä, ja sitten pimeni. Seuraavaksi heräsin heräämöstä ja muistin kuulleeni keskustelun ja varmaankin vastanneeni jotain kun minut heräämöön tuotiin. Olin kuitenkin nukahtanut heti uudestaan.
Tunnin vietin 3. kerroksessa ja sitten palasinkin muisto kädessäni 10. kerrokseen omalle käytäväpaikalleni. Ajattelin ensin nukkua vielä vähän, mutta hörpinkin vähän vettä ja hetken päästä jo luin kirjaa ja istuskelin sängyllä.
Kipuja ei ilmaantunut, sain syötyä puuroa ja leipää (syömättömyyden jälkeen olisin ehkä voinut toivoa muuta purtavaa :D) ja pääsin kuuden aikoihin kätilön tarkastuksen jälkeen lähtemään miehen kanssa apteekkiin. Mammalassa odotti äitiä ja isiä kaivannut pieni ja kattilallinen kalasoppaa! <3
Yöksi tultiin kotiin ja lääkittiin niin minua ja tytärtä. Tytölle nousi nuhan ja älyttömän yskän kaveriksi lämpö 37,2 ja yötävasten helpottamaan annettiin jo kuumelääkettä. Onneksi, meinaat yöllä tytön lämpö olikin sitten 38,6. Itse en kärsinyt kivuista, vaan mietin uskallanko nukahtaa rohisevan pienen vieressä, vai pitäisikö valvoa. Yö meni kehnosti nukkuen, mutta onneksi tytön kanssa koisimme kunnolla 7-11.40 välisen ajan. Isukki oli noussut aikaisemmin, lämmittänyt takan ja touhunnut hiljaisten askareiden parissa. Meidän rakas. <3
Tässä vielä muutamia kuvia tältä päivältä!
Pienehkön mustelman sain taas tipasta muistoksi.
Hengissä ollaan! :)
Aamulla naureskeltiin kissalle, joka kaivautui kylmää pakoon peittojen väliin.
Meidän perheen tyttöjen lääkkeet. Tytölle vähän yskänlääkettä ja kuumelääkettä, minulle antibiootteja ja maitohappobakteereja.
Meillä otetaan laiskotellen ja toisistamme nauttien tämä ilta! Hyvää lauantai-iltaa! :)
P.S. Sanoin suostuvani Tyksin asiakkaaksi mieluiten seuraavaksi vasta kun menen sinne synnyttämään!