Liian kiltti.

Sitä olen aina ollut. Terapeuttikin taisi aikoinaan jotakin sellaista todeta. Käski tekemään asialle jotain. No jaa.

En osaa riidellä. En puolison, ystävien, tai äidin kanssa… Vaikka kuinka v*tuttaisi, en saa sitä sanottua. Se on pään sisällä. Oi kuinka sanavalmis olenkaan. Mutta ei, en saa sitä ulos. 

Olen ollut tällainen aina. Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli haukkua toinen kusipääksi tai hyväksikäyttäjäksi, se ei vain ole tullut ulos. Paitsi joskus kun lopulta on riittävästi kerännyt lokaa sisäänsä tai kuunnellut valheita, sitten tapahtuu räjähdys. Sitä vaan saa kertyä aikalailla.

Olisi eksille pitänyt ihan tosissaan huutaa… Kun sen totisesti olisivat ansainneet. Mutta eei.

Todella jännä juttu, että ahdistus purkautuu paniikkihäiriönä. Eihän kroppa millään kestä sitäkään, että aina vain nielee kaiken. Sen vaan jotenkin kestää, kun ei tahdo riidellä, pahoittaa toisen mieltä ja vaikeuttaa omaa elämäänsä. Sitä vaan toivoo elämää hankaloittavien ja päätä vaivaavien ihmisten muuttavan kilometrien päähän pois häiritsemästä. Onneksi näin myös välillä käy. Sitä vaan saa toisinaan aika kauan odottaa. 

Minulla on tapana vieläpä valita miehistä ne joiden ympäriltä saa hätyytellä muita naisia. Tummapiirteiset tuntuu vetoavan moniin… Ja kummasti sormuksesta huolimatta tunkeudutaan seuraan vaikka kukaan ei kaipaisi. Näille osaan olla kyllä aika hirviö. ;)

 

 

Kuvat: Minion Quotes & Minion Rules @ Facebook